|
Post by Talfasi on Apr 15, 2004 19:10:37 GMT 2
Hep! Eli kuten kysymys kuuluu, löytyykö mieltenne syvyyksistä sympatiaa erityisesti joillekin muille Disneyn kokopitkille elokuville, sekä animaatioille että mahdollisesti muillekin? Kukaties ennen aikaa jolloin leijonakuningas varasti paikan numero 1..? Nooh. Kuten arvata saattaa niin olen tietenkin pitänyt Disneyn elokuvista huomattavasti ennen TLK:ta, ja tässä muutama erityinen.. // EDIT: Yleisön pyynnöstä aihetta on höllennetty ja kyseessä saa siis olla muunkin kuin Disneyn tekemä elokuva (tai sarja)! 1. Return To OzTämä elokuva - joka muuten ei ole animaatio (varmuuden vuoksi) - on aivan loistava omasta mielestäni. Näin sen ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana(?) kun se tuli TV:stä, ja pidin siitä todella paljon. Muistan vielä tohkeissani keskustelleeni siitä kaverini kanssa.. kuinka kananmuna on myrkkyä, ynnä hauskaa muuta elokuvaan liittyvää. Elokuvahan kertoo kuinka Dorothy Gale palaa Oz:in ihmeelliseen maailmaan pelastamaan pulassa olevat ystävänsä.<br> Ollakseen Disneyn elokuva siinä on paljon syvyyttä ja psykologisia seikkoja jotka eivät välttämättä aukea ensimmäisen katselukerran jälkeen.. eivätkä etenkään 7-vuotiaana. Näyttelytyö oli mukavaa, juoni oli hieno, ja elokuva miellyttävän synkkä tunnelmaltaan.. mikä on asia josta sitä on kovin haukuttu koska se ei ole samanlainen happy-happy rallatteluelokuva kuten "Ihmemaa Oz". Tähän lisäksi vielä se, että elokuvan soundtrack on suorastaan loistelias. David Shiren säveltämä klassinen ääniraita hivelee korvia. Onnekkaasti sain löydettyä leffan koht. harvinaisen soundtrack CD:n eBaystä, ja itse elokuvakin löytyy jo tätä nykyä suomitekstein varustetuin DVD:n voimin hyllystä. Return to Oz on yksi suosikkielokuvistani, enkä tiedä onko reilua sanoa että TLK on ohittanut sen, sillä genret ovat jo kovin kaukana toisistaan. 2. 101 Dalmatialaista.. oli ehkä se elokuva mikä oli suosikkini ennen kuin TLK ilmestyi. Eipä ole yllätys että kyseessä oli eläinkeskeinen animaatio. Tänä päivänä se vaikuttaa jo osittain hieman naiivilta elokuvalta, mutta se on silti hauska katsoa kun sille tuulelle sattuu. Etenkin Hannele Lauri on aivan muahtava Cruella De Vil:in roolissaan. 3. Robin Hoob.. jälleen toinen animaatio mikä on jäänyt hyvin mieleen ajalta ennen TLK:ta. Aikanaan tämäkin kolahti lujaa, vaikkakin aina elokuvassa minua ärsytti se että hahmoille oli piirretty kynnet. Yh. Mutta kaipa sen voi antaa anteeksi kun muutenkin niin 'furry' elokuva on. Eipä kummempia. Edelleen katsottava ja hauska pätkä. Tykkään kovasti. .. No niin, nuo kaksi viimeistä tuli selitettyä huomattavasti suppeammin mistä olen kyllä pahoillani. Guh. Inspiraatio vain tyssäsi väliaikaisesti. Enivei, kun jollakin teistä on aikaa niin pistäkää vaikka yhdellä rivillä jos ette muuten jaksa joku mukava Disneyn elokuva josta olette erityisesti pitänyt. .. eikä huolta. Replyjen puutteessa pälätän vaikka itsekseni ja kurmoitan teitä näin.
|
|
|
Post by Tintti on Apr 15, 2004 19:52:17 GMT 2
Minulla ei ollut mitään ihmeempää Disney-harrastamista ajalta eLK. Näin pari elokuvaa (ainakin Robin Hoodin ja Pienen merenneidon) ja olin kiinnostunut kaikesta Disneyyn liittyvästä (sarjakuvat, piirretyt, lyhytanimaatiot, lelut ym.). Elokuvien harrastaminen tulee kuitenkin hiukan kalliiksi eikä isi ja äiskä päästäneet kaikkiin elokuviin mihin halusin. Ja sitten isompana en ole aina kehdannut mennä katsomaan.
No, kuitenkin: niiden harvojen Disney-animaatioiden joukosta, jotka olen nähnyt, on valikoitunut muutama elokuva oikein über-suosikeiksi.
****
Leijonakuningas
Leijonakuninkaan asemaa ei kyseenalaisteta, mikään elokuva ei ole parempi kuin LK. "Finding Nemo" peittosi LK:n jokin aika sitten katsojatilastoissa, minkä vuoksi olen Nemolle osittain katkera, ja samalla myös pelkäsin että se tulisi omastakin mielestäni olemaan parempi kuin LK (näin ei kuitenkaan tapahtunut).
Niin, eli LK ylivoimainen ykkönen. Mutta sen jälkeen tulevia leffoja en osaa laittaa suosikkijärjestykseen, joten laitan ne sattumanvaraiseen järjestykseen.
****
Mulan
Mulanin tarina on kiinnostava, huumori hauskaa ja sen lauluistakin pidän. Erityisen kiehtovaa on, että päähenkilö on nainen. Naiset ovat harvemmin elokuvien päärooleissa, ja silloin kun ovat, niin minun on helpompi samaistua henkilöön.
Mulan kuvataan elokuvan alussa tavallisena tyttönä, joka töppäilee välillä eikä oikein tahtoisi mukautua perinteiseen naisen asemaan ja silmänruokana keikistelemään. "Mulanin" mieshahmot morkkaavat joka tilanteessa naisia, mutta naishahmo kuitenkin selättää kaikki loppujen lopuksi. Siitä saa näin naispuolisena henkilönä jonkinlaista hassua tyydytystä.<br> ****
The Emperor's New Groove
TENG tuntuu olevan elokuva, jonka harva näkee, mutta kaikki jotka näkevät, rakastavat sitä. Elokuva ei ennen sen näkemistä kiinnostanut minua ollenkaan, etenkin sen piirrostyyliä vierastin. Kaikki tuntui liian särmikkäältä ja etenkin päähenkilö, Kuzco-laama, oli mielestäni liiaksi tyylitelty. Piirrostyyli näytti ärsyttävän hutaistulta.
Sitten kun lopulta näin elokuvan, niin sen huumori oli jotain ylittämätöntä. Se on melko kaukana perinteisestä Disney-huumorista, ja elokuva sai minut melkein jatkuvasti naureskelemaan ääneen, mikä on minulle harvinaista.
TENGin vahvuus siis on sen hauskuus. Se on melko varmasti hauskin näkemäni Disney-elokuva.
****
(Juujuu, tiedän ettei tämä ole Disney-elokuva, mutta silti: ) Balto
Baltohan tehtiin samoihin aikoihin kuin LK, ja se kertoo hyljeksitystä koirasudesta joka toivoo itselleen hyväksyntää muiden koirien osalta. Tilannetta alkaa muuttaa alueella puhkeava kurkkumätäepidemia, jota varten tarvitaan rekikoiria tuomaan lääkettä syrjäiseen kylään. Elokuva perustuu tositarinaan, vaikkakin muuntelee todellisuutta häikäilemättä.<br> Elokuvassa itseäni kiusaa hieman se, miten paljon tositapahtumia vääristellään, mutta tuo jää vain pieneksi ininäksi päässä kun katsoo elokuvaa. Se on animoitu ihanasti, päähenkilöt ovat rakastettavia ja juoni on mycket hyvä.<br> --------
Noiden lisäksi on olemassa muutama Disney-leffa, jotka on "ihan okei". Näihin kuuluvat ainakin Lilo & Stitch, 101 dalmista ja Lumikki.
L&S:sta odotin paljon, mutta siinä oli loppujen lopuksi turhan pahasti kaukaa haettu ja epälooginenkin juoni, minkä takia se ei nouse ykkössuosikkieni joukkoon. Stitch on silti yksi suosikkejani Disneyn hahmoista; otus on kivan näköinen. Parin kohtauksen musiikista pidän paljon.
101 dalmikseen on tunneside, koska omistan dalmatialaisen. En pitänyt elokuvasta ekoilla katsomisilla kovin paljon, mutta se että hahmot on dalmiksia auttoi pitämään siitä sittemmin enemmän.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Mitäs siitä nyt sanoisi. Ihan eka Disneyn pitkä animaatio, ja ilman sitä ei olisi muitakaan. En minä osaa sanoa mikä siinä eniten viehättää, mutta sitä vaan on kiva katsoa.
|
|
lizzie
Cub
Simba is the best!
Posts: 20
|
Post by lizzie on Apr 15, 2004 20:03:09 GMT 2
Ennen leijonakuninkaan ilmestymistä minulla oli harvoja suosikki piirettyjä elokuvia joista pidin yhtä paljon kuin leijonakuninkaasta nykyään.
Kaunotar ja hirviö<br> Yksi loistavimpia piiros elokuvia. Tästä piiretystä pidin niin paljon että se sai minut toivomaan kyseisen videon joululahjaksi aikoinaan.
Aladdin
Tästä pidin kanssa todella paljon ja tämä oli muistaakseni ykkös suosikki piiretty ennen ku leijonakuningas pääsi ykköspaikalle.
Kaikki muuttui ku Leijonakuningas tuli videolle. Sekosin täysin. Mikään muu piiretty ei ollut sellainen kui Leijonakuningas. Se on vaan niin mahtava piiretty kuin voi olla. Kaikki värit ja laulut sekä eläimet ovat ihania. En yhtään voi pitää nyky ajan piiretyistä. En vaan löydä niistä samoja piirteitä kuin Leijonakuninkaasta. En myöskään pidä siitä että nykyään piiretyt tehdään tietokoneilla. Enemmänkin tykkään jos piiretyt piirettäisi käsin.
|
|
|
Post by Talfasi on Apr 15, 2004 20:18:33 GMT 2
Hyvä on, löysätään hieman tuota topiccia sittenkin koska onhan Balto toki elokuva joka tulee mainita näinä loistavina animaatioina. En tiedä mikä siinä minuun vaikutti.. mutta kun pikkuveli sai synttärilahjaksi sen videolle, olin itse kai siitä lähtien sen aktiivisin katsoja. Samaa mieltä kanssasi, Timali. Ja jos vielä höllään aihetta lisää niin muita ei-Disney piirrettyjä mitkä ovat olleet/ovat edelleenkin mukavia ja joihin liittyy nostalgiaa löytyy.. .. esimerkiksi An American Tail (1986) eli Fievel matkalla Amerikkaan, joka oli yksi lapsuuden suosikeistani. Kovin koskettava ja paikoin synkkä elokuva, missä on hyvä soundtrack. Sama koskee myös elokuvan jatko-osaa eli An American Tail: Fievel Goes West:iä. Erikoisena lisänä mainittakoon myös ketunpojasta kertova animaatio Vuk joka on myös hieno kasvukertomus.. elokuvan itsessään ollen Tsekkiläistä(?) tekoa. Aivan samaa mieltä. Jotenkin myöskin nykyään "piirretyt" ovat täysin keskittyneet vain humoristisiin piirteisiin.. välillä onnistuen (Ice Age) välillä ei. Lisäksi jotenkin tuntuu että "pehmeä" osuus puuttuu, elikkä tunteellisuutta puuttuu.. niin hassulta kun tämä kommentti voi kuulostaakin jätkän suusta. PS: Itsekin pelkäsin että Nemo ohittaisi LK:n paremmuudessa, mutta ei sentään. Aina näen kaikki tulevat "megapiirretyt".. uhkana. *virnistys*
|
|
|
Post by Ruska on Apr 15, 2004 21:09:00 GMT 2
Eli, nyt saa siis luetellakin kaikki lempipiirrettyelokuvansa, eikä tarvitse olla Disneyn? Kjäh, tästä tulee pitkä ilta. Nämä on sitten ei-missään-järjestyksessä jollei toisin mainita. *** ~ Spirited Away (suomeksi henkien kätkemä, alkuperäisnimi Sen to Chihiro no kamikakushi) - Ehdoton suosikki, Hayao Miyazakin anime. Ei mitään Disney-kamaa, sisältää hieman epätavallisen juonen sekä miljööt. Välillä jännittää ja välillä naurattaa, mikäs sen mukavampaa. Kannattaa tsekata myös alkuperäinen sivusto, son hiano. ~ Kaunotar ja Hirviö - Lienee ihkaensimmäinen Disney-elokuva, jonka olen katsonut. Sain sen joskus vuonna pipo synttärilahjaksi kummeiltani. VHS on hiukan kärsinyt ja siihen on yhteen kohtaan vahingossa nauhoitettu päälle, mutta ei se tahtia haittaa. Elokuvalla on minulle hirvittävästi tunnearvoa. ^^ ~ Aladdin - Se olikin sitten toinen Disney-elokuva, joka meille hankittiin. Olin juuri elokuvan VHS:lle ilmestymisen aikana Oulussa kitarisaleikkauksessa ja tuolta reissulta tarttui mukaan Aladdin. Ihme kyllä tämä video ei ole kärsinyt juuri ollenkaan. ~ Mulan - Näin tämän elokuvan ensi kertaa vasta tuossa viime vuonna, ja ihastuin heti. Sen verran, että piti ostaa soundtrack. ; ) Elokuvaa itseään en ole kyllä vieläkään hankkinut, jospa sen joskus jostain DVD:nä löytäisi tänä teknologian aikakautena. ~ Notre Damen Kellonsoittaja - IIIIIIIIKKK! Se vaan on niin...upea. Siinä on ihanat musiikit ja ihanat suomalaiset ääninäyttelijät ja ihanat taustat ja ihana piirrostyyli ja siinä on Notre Dame. ^^ Osittain tämä elokuvan inspaamana tuli käytyä katsomassa sitä Meidän Naistamme ihan livenäkin. ~ Painajainen Ennen Joulua (Tim Burton's the Nightmare Before Christmas) - Aivan ihana. Halloween-kylässä asustaa jos monenmontuista erilaista otusta, toinen toistaan mielenkiintoisempia. ~ Balto - Kyllä, ehdoton suosikki. VHS ostettiin meille jo heti elokuvan ilmestymisen aikaan, vähän aikaa se on lojunut joutamattomana komerossa mutta hiukan aikaa sitten löysin sen uudestaan. Innostuin siitä jopa niin, että ostin sen DVD:näkin. ^^ ~ Hopeanuoli (Nagareboshi Gin) - Myös mainitsemisen arvoinen, vaikkei olekaan elokuva. Neljävuotiaana aloitin sen katsomisen enkä ole vieläkään lopettanut. Jeah. *** ...no olipa se sittenkin vahvasti Disney-painotteinen. Eikä niin pitkä kuin alunperin luulin.
|
|
|
Post by SimbaTheMighty on Apr 15, 2004 21:47:33 GMT 2
No kyllähän noita Disneyn hyviä elokuvia löytyy esimerkiksi viimeisin Karhuveljeni Koda. ja kyllä nuo edellä mainitutkin ovat hyviä... paitsi Baltosta ja Spirit away en voi sanoa mitään kun en ole nähnyt mutta eiköhän... Ja mitä Nemoon tulee... nääh ei edes lähelle TLK:n tasoa tunne taso... alempana kun minun lukuintoni tällähetkellä musiikki olematon ja ei minkäänlaisia lauluja.. mikä se semmonen elokuva on? anteeksi niille jotka tykkäävät... (kunnioitan jokaisen mielipidettä toivon että he myös minun)
|
|
|
Post by Talfasi on Apr 15, 2004 22:06:27 GMT 2
Joo-o. Tämä Nemo nyt on vähän semmoinen hyvä esimerkki ns. trendianimaatioista myöskin. Ei ole esimerkiksi 20-v. mätkintäelokuvien ystävän häpeä kysyä kavereiltaan että ovatko he nähneet Nemon jo, ja keskustella elokuvasta. Eroavaisuus TLK:n ja Nemon välillä on tässä suhteessa merkittävä. Nemo, sekä Ice Age todellakin ovat aiheita joista voit keskustella about kenen hyvänsä kanssa ilman että he siitä kieroon katsovat. TLK:n puheeksi ottaminen saattaa sen sijaan tuottaa ko. reaktion. Toisaalta, kyllä olen huomannut että TLK:sta voi kavereitten ja uusien tuttavuuksien kanssa jutella, poislukien ne syvällisemmät keskustelut. .. mutta.. enivei. Puhun itseäni pussiin tässä mutta toivottavasti saitte pointin. Ah niin, juu. Brother Bear oli ihan kuul, samoin kuin tämä Spirited Away joka nyt on ihan loistelias. Jotkut hahmot näyttävät vähän muumi-tyylisesti piirretyiltä, mutta sehän on vain hyvä. Keep 'em comin'.
|
|
|
Post by JessKat on Apr 16, 2004 2:41:08 GMT 2
Nämä eivät nyt ole missään paremmuusjärjestyksessä, siinä järjestyksessä vaan kun sattuu tulemaan mieleen: Rautajätti (The Iron Giant) Oikeasti, jos joku teistä ei ole vielä nähnyt tätä leffaa, niin kipaiskaapa pikaisesti vuokraamaan tai vaikka ostamaan se. Itse vierastin aluksi enkä ollut edes yhtään kiinnostunut, kun luulin leffan olevan joku perusskidileffa pojan ja robotin ystävyydestä, mutta en olis voinut olla enemmän väärässä. Onneksi lukuisat tyypit animaatiofoorumeilla kehui sitä niin, että annoin sille tilaisuuden, nyt se on yksi ehdottomista suosikeistani. Hillittömän hauska, hyviä hahmoja (Dean rulaa ) ja hyvä tarina, jossa on sydäntä, mutta ei mitään äklöimelää meininkiä. Ohjaajana Brad Bird, joka myös käsikirjoitti alkuaikojen Simpsoneita. Ai niin, ja katsokaa se ehdottomasti enkunkielisenä. En usko, että voisi ees olla mahdollista kääntää personaalliset hahmot ja vitsit yhtä hyvin suomeksi. The Secret Of NIMH (eli tyhmästi suomeksi nimetty Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa) Lempileffani Don Bluthin tuotannosta edelleen. Tavallaan pienimuotoinen leffa, ei mitään tekniikalla pröystäilyä, mutta tarina kantaa, siinä on omanlaistansa ruohonjuuritason mystiikkaa ja kauneutta. AladdinKyllä kaikki varmaan suurinpiirtein tämän tuntee. Edelleen mielestäni parhaita Disney-tuotantoja, animaatio on värikästä ja eloisaa, juuri sitä mitä sen pitääkin olla tämmöisessä kreisileffassa, vitsit jaksaa usein vielä nykyäänkin naurattaa, vaikka aikoinaan katsoin filmin varmaan satoja kertoja läpi ja tarina ja laulut on hienoja. Fantasia/Fantasia 2000Hienoja omalla sarallaan, ensimmäinen Fantasia oli kunnioitettava virstanpylväs animaatioalalla ja toinen oli kunnioitettava yritys ylläpitää Walt Disneyn unelmaa jatkuvasta Fantasia-projektista ja tehdä jotain erilaista valtavirta-animaatioiden aikana. Ensimmäisessä Fantasiassa on jotain koskematonta niissä abstrakteissa kuvissa, se on vaan hypnotisoivaa katsottavaa alusta loppuun (vaikka jotkut osat ovat hieman tylsempiä kuin toiset). "Yö Autiovuorella" on vieläkin yksi vaikuttavimmista Disney-kohtauksista ikinä. Fantasia 2000 valloitti paikan sydämessäni jo kun ensimmäisen kerran loin katseen Aku Ankan jossain vuoden -99 numerossa julkaistuun kuvaan Spring Spritesta eli keväthengettärestä. Rakastuin ensi silmäyksellä ja se oli menoa. Eli "Tulilintu"-osio on ehdoton suosikkini F2K:ssa, mutta muutenkin koko filmi on animaation eri tyyleillä iloittelua ja hienoja, värikkäitä, luovia kuvia yhdistettynä hienoon musiikkiin. Henkien kätkemä (eli Sen to Chihiro no kamikakushi tai Spirited Away) Yksinkertaisesti upea filmi, Chihiro on niin aito hahmo, kerrankin lapsi, joka ei ole mikään ällöttävän ylisöpö eikä myöskään mikään riiviö, vaan aito. Koko elokuva on kuin pitkä uni, Miyazaki vain keksi aivan mielettömiä juttuja ja loi kokonaisen henkien maailman, ei voi muuta kuin ihailla. Äitinikin, joka ei ole kuitenkaan mikään hirveä animaatiofani (Jellonakunkku on tainnut olla ainoa, josta Henkien kätkemän ohella on koskaan todella pitänyt) ihastui ja joutui koukkuun heti ensimmäisellä katselukerralla, nyt joka kerta kun soitellaan kertoo, että on edelleen aikeissa ostaa videon heti kun saa tilaisuuden. Lilo & StitchSe on niin erilainen kaikin tavoin kuin useimmat Disneyn tuotokset. Sosiaalityöntekijöitä, alieneita, epäsosiaalisia pikkutyttöjä, auto-onnettomuudessa kuolleet vanhemmat......Jotenkin näistä aineksista saatiin aikaan loistavaa kamaa. Kerrankin keskityttiin tarinaan ja henkilöhahmoihin eikä vain tekniseen loistavuuteen. Tarinan sydämellisyys ja kodikkuus tuo mieleen Rautajätin, vaikka tarinat ovatkin ihan erilaiset. Muita suosikkeja on monia, esim. Prinsessa Mononoke (aka Mononoke Hime tai Princess Mononoke, Henkien kätkemän ohjaajan edellinen tuotos), Shrek (Disney-piruilu on vaan niin herkullista katseltavaa ), Notre Damen kellonsoittaja (*yhtyy kaikkeen mitä Ruska sanoi, paitsi ettei ole itse nähnyt leffan kirkkoa "livenä" * ^_^ ), Bernard ja Bianca Australiassa (taidan olla ainoita, jotka ikinä ylipäänsä muistaa koko leffan olemassaoloa *nyyh* kuitenkin se on yksi suosikeistani) ja Atlantis: Kadonnut kaupunki (eli Atlantis: The Lost Empire). Eikä TIETENKÄÄN sovi unohtaa LK 1 1/2:ta. ;D
|
|
|
Post by Tintti on Apr 16, 2004 8:57:38 GMT 2
Haa, tiedän tuon elokuvan! Muistan kun näin sitä pikku lapsukaisena. Pidin sitä hieman raakana, mutta pidin siitä. Sitten kun satuin jokin vuosi sitten pitkästä aikaa törmäämään siihen yllättäen, olin innoissani ja se oli pakko nähdä uudestaan. Hassu juttu, miten aika oli kullannut muistot; animaatio tuntui jälkikäteen nähtynä tusinapiirretyltä eikä juonikaan vakuuttanut enää samalla lailla.
Joskus kun olen ihmisiltä lempielokuvia kysellyt, niin kyllä LK:lle ihan kivasti suosiota löytyy. Luullakseni LK:stakin voi puhua ihmisille ainakin melkein yhtä hyvin kuin näistä uusista CGI-pätkistä. LK on kuitenkin oma heikko kohtani ja taidan itse vähän aristella siitä juttelemista enemmän kuin juttelukaverit. (sitä paitsi alkaisin paasata LK:sta niin, että minut täytyisi hiljentää voimakeinoin...)
Sinulla on kuitenkin aika hyvä pointti; nuo Ice Aget ja Nemot tuntuu olevan "katu-uskottavampia" suosikkielokuvia kuin LK, ja ne esiintyvät aika monen top ten -elokuvasuosikeissa.
Pixarin ja kumppaneiden tietokoneanimaatiot eivät viehätä minua samalla tavalla kuin perinteiset animaatiot. Perinteisen animaation katselemisessa on Sitä Jotain. Tietokoneanimaatio näyttää liian realistiselta, eikä sellaista katsoessa tule yleensä kiinnitettyä huomiota animoinnin laatuun, mitä tavallisessa piirretyssä tykkään tarkkailla. Eniten pidän perinteisen ja tietokoneanimaation yhdistämisestä maltilla, niin ettei CGI-, eli tietokoneella tehdyt, -osuudet erotu selvästi. LK:ssa CGI:n käyttö toimii mielestäni oikein hyvin. Hyvä esimerkki minua häiritsevästä CGI:stä taas on Aarreplaneetta. Sen videoklippejä katsoessa CGI tuntuu tursuavan yli. Suurilta osin tästä syystä en ole halunnut katsoa koko elokuvaa.
Joskus Toy Storyn kinossa nähdessäni odotin ihmeitä CGI-animaatiolta, joka tuolloin oli jotain uutta ja ihmeellistä. Petyin Toy Storyyn ja aloin samalla hieman vierastaa tietokoneanimaatiota verrattuna perinteiseen. Joitain CGI-animaatioita olen sittemmin nähnyt (Shrek, Ice Age, Nemo, Antz, Monsterit oy) ja kaikki ne ovat olleet ihan kivaa hupia. Shrek ja Antz ovat näkemistäni kompuutterianimaatioista hauskimpia.
Muistan nähneeni tuon joskus todella pitkä aika sitten. Muistan katkelmia juonesta ja sen että elokuva oli mielestäni todella hyvä. Olisi kiva nähdä se taas.
Kaamea tunnustus: en ole nähnyt Aladdinia. Jatko-osat olen nähnyt ja omistin johonkin aikaan jotain Aladdin-tavaraa, mutten koskaan ole päässyt näkemään elokuvaa.
Anime-elokuvia en myöskään ole nähnyt, mikä harmittaa minua. Etenkin Hayao Miyazakin elokuvia kehutaan niin kovin paljon. Viimeksi Stockmannilla pohdin, ostaisinko "Spirited Awaysta" kalliimman DVD:n vai halvemman VHS:n. Jos pidän elokuvasta, niin DVD:llä olisi lisämatskuja, mutta jos en pidä, niin VHS:n ostettua ei harmittaisi niin paljon. En sitten lopulta ostanut kumpaakaan.
|
|
|
Post by SimbaTheMighty on Apr 16, 2004 14:46:19 GMT 2
Minun mielipiteeni Pixarista:
Ei tule pärjäämään pitkään ilman disneytä kun nyt kerran löi välit poikki.. epäilen että kohta taas haluaa tehdä Disneyn kanssa elokuvia. Ihan kivoja elokuviahan niiltä tulee mutta missä musiikki ja laulut. tärkeä osa elokuvaa ainakin minulle.
Mutta kyllä sitä pitää sanoa että ei kaikki Disneynkään elokuvat nyt mitään mahtavia ole. esimerkiski koko ideasta lilo ja stich en tykännyt yhtään siksi siis jätin sen suosiosta katsomatta... kaikki muut taidan olla nähnyt jos mennään takaisin vuodesta 1998
|
|
|
Post by Talfasi on Apr 16, 2004 16:09:49 GMT 2
*hieroo unihiekkaa silmistään* Oolrait, nyt tämä jo joka suutaan venähtänyt aihe on poikinutkin ihan mukavasti informaatiota. Jotenkin osasin ennakoida näitä listauksia mutta on ollut mukava lukea mielipiteitänne .. mutta... .. tuon elokuvan esiintuloa sen sijaan en osannut arvata. Hassua sinänsä sillä se löytyy kyllä itseltänikin DVD:llä ja en edes huonomuistisuudeltani maininnut sitä. Ja kuten sanottua, on kyseessä todellakin oikein kiva Don Bluthin tuotos, jossa etenkin itseäni miellyttää laadukas piirrostyö ja etenkin synkeys mikä on kovin yleistä jokaiselle herra Bluthin elokuvalle. Tästä seuraakin yhteys erääseen toiseenkin kyseisen artistin animaatioon. Kyseessä on tällä kertaa siis elokuva nimeltä All Dogs Go To Heaven. En ole varma näinkö tätä elokuvaa joskus huomattavasti nuorempana, mutta satuinpa kuitenkin katsomaan sen tuossa muutama vuosi sitten. "All dogs go to heaven because unlike people, dogs are naturally good, loyal and kind." Kiva lausahdus elokuvasta, ja pidänkin siitä hyvin paljon.. sen ollessa paikoin sangen hauska, pehmeä ja etenkin Burt Reynoldsin tehdessä oikein hyvän suorituksen kapisena saksanpaimenkoira Charliena on elokuva katsomisen arvoinen muillekin. Mainitsinko että se on myös Bluthimaisen synkkä? Sitä se myös on. Pieni kultakimpale Fort Knoxissa, mutta kuitenkin minua miellyttävä seikka. Mm. Ja jos joku toinenkin on tämän nähnyt niin saa kommentoida. *utelias kuin pienisuuri kissaeläin*
|
|
|
Post by Ruska on Apr 16, 2004 16:24:43 GMT 2
Tästä seuraakin yhteys erääseen toiseenkin kyseisen artistin animaatioon. Kyseessä on tällä kertaa siis elokuva nimeltä All Dogs Go To Heaven. En ole varma näinkö tätä elokuvaa joskus huomattavasti nuorempana, mutta satuinpa kuitenkin katsomaan sen tuossa muutama vuosi sitten. Hmmm. Todennäköisesti olen tuon elokuvan nähnytkin joskus pienempänä, ainakin tiedän miltä elokuvan hahmot näyttävät, mitä ne ovat luonteeltaan, hyviä vai pahoja etc. Taisi olla tuossa viime vuonna kun ystävämme MTV3 näytti ADGTH-poppoon jouluelokuvan. Se raotti melko hyvin muistiani hahmojen osalta, mutta itse alkuperäisestä elokuvasta en paljoa muista. MUOKS:Kertokaapa minulle, että miksi, kun yritän kirjoittaa popPOO, tämä masiina aina vaan kääntää sen popthingy:ksi? Älkää vaan sanoko että se sensuroi. TUPLAMUOKS:Äh, ei sittenkän mitään, vika korjattu.
|
|
|
Post by Tintti on Apr 16, 2004 16:37:09 GMT 2
Eehheh, joo, sillä lailla se käsite "Disney-elokuva" pääsi venymään kun vaan ensin mainitsi Balton. Hups...
Näin "Kaikenkarvaisen Charlien" silloin joskus sen ilmestyessä leffateatterissa. En muista oliko suomeksi vai enkuksi dubattu versio. Joka tapauksessa en pitänyt siitä kovinkaan paljoa. Joskus inhoan elokuvia sen takia, että päähenkilö on jotenkin ärsyttävä arvomaailmaltaan, käyttäytymiseltään tai muuten. Charlie oli tällainen hahmo, enkä koskaan syttynyt elokuvaan. (Tuota koirasitaattia ["All dogs go to heaven because..."] en muistanut ollenkaan. Täytyy ehdottomasti laittaa mieleen, koirista kun pidän.)
Elokuvan jatko-osan olen myös nähnyt TV:stä. Pidin siitä enemmän kuin ekasta osasta, kun en odottanut niin paljoa kuin ekalta leffalta.
Don Bluthin muihin leffoihinhan kuuluvat nämä aiemmin mainitut Fievelit ja Brisby. Minulla on näistä vain hauraita muistikuvia, että nautin elokuvista suuresti. Vain siinä "Fievel Goes West"-elokuvassa ärsytti jokin, mutten enää muista mikä tarkkaan ottaen.
Luulen että se on juuri sitä epäilemääsi sensurointia. Muistan muuten yhden boardin, jolla ei voinut kirjoittaa sanaa "lähellä", kun kone korjasi sen muotoon "lä####ä". (Täytyypä kokeilla itsekin. "Hopon poppoo" ei ollut mitenkään erityisen loistava leffa.) EDIT: jaah, vika korjattu, ehti Ruska näköjään editoida väliin.
#nosmileys#nosmileys#nosmileys
|
|
|
Post by Talfasi on Apr 16, 2004 17:12:30 GMT 2
Ooh, niinhän se muuten olikin. Muistelinkin että jätin puolitarkoituksella katsomatta tuon johtuen siitä syystä että tuosta "Christmas Carol":ista oli aikamoisen paljon negatiivista palautetta jotenkin tallentunut muistini sopukoihin. .. ja muistista puheenollen, nyt muistan myös päivämäärän jolloin näin ADGTH 2:sen televisiosta. Se oli.. hmm.. 25.12.2000. Äärimmäisen suurella varmuudella.. hitusen pienemmällä se saattoi olla 2001. Mutta enivei, tuon nyt muistan koska kikattavat pikkuveljet kutittivat (Grrr..) mut hereille ko. päivänä todella aikaisin. Oltiin maalla, ja TV:stä sitten tuli aamulla tuo elokuva. No, siitä sitten mielenkiinnosta myöhemmin katsoin myös ensimmäisen. D'oh. Nämäpä on taas sarjassa hyödytöntä nippelitietoa mitä muistan. Olen pahoillani. Alan jo menettää toivoani itseeni.. Niinpä, niinpä. Toivottavasti näet mitä olet aiheuttanut. Suunnittelemastani parin vastauksen saamisesta aihe on venähtänyt pariintoista. Kanna vastuusi! Etenkin kun tartutat ylipitkän kirjoittamisen taitoa allekirjoittaneeseenkin.
|
|
|
Post by JessKat on Apr 16, 2004 21:10:12 GMT 2
ADGTH:ia en ole nähnyt, haluaisin kyllä kovasti, kun sitä niin monet ovat kehuneet. Tykkäsin enemmän Fievel Goes Westistä kuin ekasta Fievel-elokuvasta. Vaikka ensimmäinen kai periaatteessa on synkempi ja kaiketi jotenkin "taiteellisempi", sehän kun kertoo juutalaisvainoista, kun taas toka leffa oli enemmänkin tyypillistä peruspiirrettyä, huomattavasti valoisampi ja niin poispäin. Mutta ehkä juuri siksi pidin tokasta enemmän, ekassa aina jokin häiritsi kun se oli niin synkkä. Ehkä pikku Fievelin perheen kadotus suuressa ja vaarallisessa maailmassa oli jotenkin raskas aihe. Eipä siis sillä että se mitenkään itse elokuvaa huonontaisi, muistan vaan tykänneeni kakkososasta enemmän. Mun mielestä Hopon poppoo-leffa oli aivan loistava. XD Ostin sen just DVD:llä kun en pitkään aikaan löytänyt sitä muuna kuin hollanninkielisenä videona. Ei se ihan ykkössuosikkeihin kuulu, mutta pidin kuitenkin. Pixarin ja muiden CGI-leffojen tekijöistä: Pixarista pidän siksi, että niillä tuntuu tarina aina tulevan ensiksi, sitten vasta animaatio ja tekniikan ihmeet. Tottakai niidenkin pitää jatkuvasti pyrkiä kehittämään entistä näyttävämpiä filmejä, mutta se mikä niistä tekee niin hyviä on tarinan sydän. Koko yhtiön ilmapiiri tuntuu olevan niin erilainen kuin Disneyllä nykyään. Disneyllä on koko ajan pelko siitä kuka seuraavaksi potkitaan pois, mikä klassikkofilmi saa seuraavaksi karmean jatko-osan ("Bambi 2: Metsästyskausi"? ) ja mitä leikkauksia yhtiössä vielä suunnitellaan pääpomojen hyväksi. Pixar ON tosiaan edelleen kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä Disneyn kanssa kuten SimbaTheMighty ehdotti, mutta sillä ehdolla, että Michael Eisner potkitaan pellolle yhtiöstä. Toivottavasti edes tämä ehdotus saisi studiopamput järkiinsä että vihdoin kuuntelisivat yleisöä ja tekisivät juuri niin kuin Pixar ehdottaa. Pixar-kumppanuus on ollut Disneylle erittäin tuottoisa, uskon että jos Pixar nyt lähtisi omille teilleen tekemään elokuvia mistään studiosta riippumatta, pärjäisivät jo hyvin itsekseenkin, koska ovat ehtineet filmiensä laadulla jo vakuuttaa suuren yleisön ja onnistuneet luomaan itselleen imagon Disney-nimestä riippumattomana. Pixarilla menee hyvin; Disneyn sen sijaan pitäisi alkaa miettiä sijoituksiaan paremmin pitkällä tähtäimellä. Kuinka moni jaksaa enää parin vuoden päästä ottaa yhtiötä vakavasti, kun kaikille sen 45:lle (vai kuinka monta niitä nyt on) klassikkoanimaatiolle on tullut jo kakkos-, kolmos- ja 1/3-osat? Itse pidän Pixar-animaatioista eniten Toy Story 2:sta ja Nemosta. En ole mikään fani, mutta hyviä filmejä ne silti mielestäni suurimmalti osin tekee. Vaikka pidän traditionaalisesta animaatiosta paljon enemmän kuin CGI:stä, niin ihailen Pixarin ilmapiiriä ja painotusta tarinan ja hahmojen tärkeydelle. Luulisi, että juuri "edistykselliset" CGI-yhtiöt olisivat vain kiinnostuneita ällistyttämään yleisöä uusilla tekniikoillaan ja veisaisivat viis tarinasta. Mutta Toy Story 1 on vanhentuneesta animaatiosta huolimatta yhtä hyvä katsottava vielä nytkin, koska siinä on paljon hauskuutta ja sydäntä.
|
|