|
Post by JessKat on Mar 20, 2005 3:37:13 GMT 2
En vuosiin suostunut katsomaan Roger Rabbitia kun joskus pienenä näin sen kohtauksen, jossa Doom paljastuu piiroshahmoksi ja sen silmät muuttuu hetkeksi veitsiksi. Se pelotti niin paljon, etten uskaltanut katsoa filmiä pitkään aikaan. Kun vuosia myöhemmin näin sen, ihastuin ikihyviksi leffaan. Ehdottomasti parhaita piirrosfilmejä (no, puoliksi ainakin) mitä ikinä on tehty. Olen aina ajatellut Doomista samoin kuin Timali, ettei sen ole tarkoitus olla mikään tunnettu, jo olemassa oleva hahmo vaan pelkästään leffaa varten luotu. En tosin tiedä mitä tekijät itse aikoivat.
|
|
|
Post by Ruska on Mar 22, 2005 12:47:38 GMT 2
Muistakaahan katsoa torstaina (ylihuomenna) kolmoselta Rocky Horror Picture Show, tulee muistaakseni yhdentoista aikoihin illalla. On kyllä aivan kulttielokuva, henkilökohtainen suosikkini. Vaikka tuonkaltainen huumori ei kuitenkaan uppoa ihan kaikkiin, suosittelen kuitenkin.
|
|
|
Post by Ilu on Mar 22, 2005 16:18:08 GMT 2
Saateltiin äikässä loppuun Unelmien Sielunmessu. Ohjaus Darren Aronofsky, valmistumisvuosi 2001. Elokuva perustuu Hubert Selby Jr:n romaaniin. Pääosissa poika Harry (Jared Leto), äiti (Ellen Burstyn, sai osastaan Oscar-ehdokkuuden), tyttöystävä Marion (Jennifer Connelly) ja Harryn ystävä Tyrone (Marlon Wayans). Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että elokuva oli kauhean ahdistava. Musiikki sopi kuin nakutettu tähän huumeleffaan. Kauhein kohta oli Harryn käden amputointi huumeruiskujen aiheuttamien infektioiden takia (ainakin luulen näin). Lisäksi äidille annettavat sähkösokkihoidot eivät olleet mitään nättiä katsottavaa. Mutta kaikesta kauheudestaan suosittelen katsomaan, jos jostain löydätte elokuvan.
|
|
|
Post by Puffy on Mar 22, 2005 21:07:03 GMT 2
Arvostelussa tällä kertaa dokumenttielokuva Siivekäs Muutto (Winged Migration). Elokuva siis dokumentti nejän vuoden ajalta, jolloin viisi kuvausryhmää seuraa miljoonien lintujen muuttoa 40 maan ja kaikkien seitsemän mantereen läpi. Kuvatessa käytettiin lentokoneita, riippuliitimiä, helikoptereita ja kuumailmapalloja, jotta päästäisiin mahdollisimman lähelle lintuja, jotka siis koko elokuvan ajan ovat oikeita eikä erikoisefektejä käytetty kertaakaan. Kaikki on siis oikeaa ja vaikka se nyt kuullostaa oudolta, niin katsokaa elokuva ja ymmärrätte. Minun oli vaikea uskoa, että oikeasti on kuvattu jotain niin kaunista. Elokuva on henkeäsalpaava ja ylväs, mutta silti siinä on kauniita yksittäisiä tarinoita. Oli upea katsella jotain niin hienoa enkä ihmettele, että USA:n Today kutsui Siivekästä Muuttoa "yhdeksi maailman kauneimmista elokuvista". Suosittelen ehdottomasti elokuvaa kaikille ja lintufriikit varmasti pyörtyvät tämän nähdessään *mulkaisee Tinttiä* Tähtöset: *****
|
|
|
Post by katikat on Mar 22, 2005 21:25:32 GMT 2
Arvostelussa tällä kertaa dokumenttielokuva Siivekäs Muutto (Winged Migration). Elokuva siis dokumentti nejän vuoden ajalta, jolloin viisi kuvausryhmää seuraa miljoonien lintujen muuttoa 40 maan ja kaikkien seitsemän mantereen läpi. Kuvatessa käytettiin lentokoneita, riippuliitimiä, helikoptereita ja kuumailmapalloja, jotta päästäisiin mahdollisimman lähelle lintuja, jotka siis koko elokuvan ajan ovat oikeita eikä erikoisefektejä käytetty kertaakaan. Kaikki on siis oikeaa ja vaikka se nyt kuullostaa oudolta, niin katsokaa elokuva ja ymmärrätte. Minun oli vaikea uskoa, että oikeasti on kuvattu jotain niin kaunista. Elokuva on henkeäsalpaava ja ylväs, mutta silti siinä on kauniita yksittäisiä tarinoita. Oli upea katsella jotain niin hienoa enkä ihmettele, että USA:n Today kutsui Siivekästä Muuttoa "yhdeksi maailman kauneimmista elokuvista". Suosittelen ehdottomasti elokuvaa kaikille ja lintufriikit varmasti pyörtyvät tämän nähdessään (köh Tintti). Tähtöset: ***** Hmm...kuulostaa tutulta, snon että olen nähnyt uon samoisen dokumetin. Mielenkiintoinen, totta tosiaankin Eilen itse katselin nauhalta taiteilija Osmo Rauhalasta kertovan dokumentin, jonka olin nauhoittanut joskus mutta kun en ollut muistanut mihin olin nauhan pistänyt tai edes millä kasetilla tämä dokumentti oikein oli, niin näin sen vasta nyt. Osmo Rauhala on yksi lempitaiteilijoistani, varsinkin kun hän on luonnonläheinen taiteilija. *KÖH* ei luonnosläheinen vaan luonnonläheinen
|
|
|
Post by Tintti on Mar 23, 2005 9:17:50 GMT 2
Iih, tuota Siivekästä muuttoa olen hinkunut nähdä. Mutta en katsonut kun oli leffateatterissa (epäilin että entä jos en tykkääkään), ja kun näin jossain myytävänä, oli liian kallis minun makuuni. Lintuja lintuja lintuja lentämistä aah. Tahtoo nähdä. Mutta on pihi ostamaan. Enpä ole mitään leffoja nähnyt viime aikoina mitä voisi arvostella tässä nyt... mutta Osmo Rauhalan taidetta olen hiukan nähnyt. Se on mielestäni "ihan okei", mutta ei kyllä suosikkitaiteilijani. Suosikkejani ovat elukoita ylirealistisesti maalaavat (tyyliin Teppo Terän lintumaalaukset).
|
|
|
Post by katikat on Mar 23, 2005 17:07:19 GMT 2
Rauhan töissä esiintyy susia ja peuroja, jotka ikään symboloivat jotakin asiaa. Mies on kuvannut myös videopätkiä. Eniten minua kiinnostivat Rauhalan susi videot, sitä jäi tuijottamaan näyttelyssä vaikka kuinka pitkäksi toviksi koska videopätkä oli hyvin mielenkiintoinen vaikka kestikin alle minuutin ennen kuin alkoi samantien näyttä samaa pätkää yhä uudelleen ja uudelleen. Sitä ei välttämättä ajattele susista kertovaa tarinaa tai tarinapätkää vaan jotakin elämää suurempaa, ja toisinaan sitä ei ajattele mitään, sitä vain tuijottaa kiinnostuneena ajattelematta mitään
|
|
Nika
Heir to the Throne
H?rifr?n tv?ttas..!
Posts: 179
|
Post by Nika on Mar 23, 2005 19:50:26 GMT 2
Hiphei, minä täällä taas! Sain nyt vihdoin viimein katsottua tuon Lehmäjengin ( "Home on the Range" ) ja pidin siitä kovasti!! Ei ehkä ihan Mulanin tasoa, mutta aika lähelle veti. Tykkään siis Mulanista todella paljon ja käytän sitä jonkinlaisena mittarina... Hahmot oli karrikoitu upeasti, eikä leffasta -ainakaan omasta mielestäni- huomannut, että se oli tehty suurimmaksi osaksi tietokoneella. Katsoin ensin alkuperäisdubbauksen ja siinä ääninäyttely saa ison plussan. Äänet sopivat hahmoille kuin nyrkki silmään. Aikomuksena on vielä katsoa suomalaisdubbauksella ja ehkäpä pistän siitäkin jotain arvosteluntynkää, en tiedä... Ja sen verran vielä, että tässä leffassa oli ensimmäinen heppahahmo, joka joutaisi omasta mielestäni meetwurstitehtaalle.. Ärsyttävä tyyppi..
|
|
|
Post by katikat on Mar 26, 2005 17:55:55 GMT 2
Eilen kattelin MTV3:SELTA tulleen "Egyptin prinssi" leffan. En yleensä koskaan katso raamatun tarinoita käsitteleviä elokuvia (inhoan jeesuksen elämästä kertovia leffoja! muistan kun opettaja pakkonäytätti ala-asteella yhden leffan ja minä pelkäsin sitä niin että olen inhonnut ihan kaikkia jeesus leffoja ikäni). Egyptin prinssin katseli, koska olen nähnyt sen elokuvan jo 2 kertaa aiemmin ja ihastuin niin kamalasti piirosjälkeen (tuijotinkin eilen koko ajan elokuvan hahmojen liikkeitä ja värejä...hmmm...kaunista jälkeä animaattoreilta! *nostaa peukut pystyyn*) Illalla kävin siskon kanssa katsomassa "Finding Neverland - tarinan lähteillä" ja elokuva oli tautisen loistava Itkin lopussa (elokuvan nähneet kyllä ymmärtävät miksi ja koska olen herkkä tuollaisille lopuille (en rakastuvaisten suutelu kohtauksille!)) Elokuva siis kertoi Peter Panin luojasta, jota esitti Johny Deep (ja sopi rooliinsa kuin nyrkki silmään iskettynä). Pidin elokuvan viehättävydestä, draamaattisuudesta ja taianomaisuudesta ja niinpä liikutuin kun lopussa Neverland näytettiin. Kympin arvoinen elokuva, sanon minä
|
|
|
Post by Ilu on Mar 26, 2005 21:26:01 GMT 2
Tiesittekö, että Peter Panin luojan huhutaan (tosin se oli ilm. jo enemmän kuin vain huhu) pitäneen pienistä pojista? Hyi. Tuhosinko maailmankuvanne?
|
|
|
Post by katikat on Mar 27, 2005 9:49:45 GMT 2
Siis pedofiili(kö)? (ANTEEKSI sitten sanan esille tuominen). Voihan ollakin, eihän sitä kukaan tiedä koska huhutaan ja huhuthan eivtä ole koskaan totta, en ainakaan itse ikinä usko huhuihin ja siksi vihaan kaikenmaailman juorulehtiäkin ja varsinkin ihmisiä jotka juoruavat oitäisi nyt ymmärtää antaa ihmisten elää omaa elämäänsä rauhassa ilman että heidän asioitaan sorkitaan siitä vain seuraa rumaa...ja vieläpä todella rumaakin, joku voi saada surmansa sen tähden, että joku on levittänyt hänestä perättömiä juoruja MUTTA: Et pilannut mitää, Ilu Samoin varmaan voidaan huhuta (kuin pöllö puussa) että Nalle Puhin luoja Albert Milnekin oli kiinnostunut pienistä pohjista no se ei ole lainkaan sama asia mutta minun on vaikea kuvitella että Peter Panin sadun luoja olisi ollut kiinnostunut pienistä pojista, elokuvassa muodostui kuva että mies kiinnostui pojista siksi että he toivat hänen mieleensä hahmotelmia lapsuudesta ja millaista on olla lapsi. Lapsen mieli kun on niin puhdas ja viaton kun taas aikuiselta ei enää välttämättä löydy sellaista aitoutta. Ja mieshän oli elokuvassa kuin isähahmona pojille.
|
|
|
Post by Ilu on Mar 27, 2005 11:06:56 GMT 2
Tässä voisi siteerata Eddingsiä, muistaakseni Tamulin Taru ykköstä: "Huhut ovat maailman ainoa luotettava tiedonlähde" Mutta ei sillä, että sillä olisi ollut jotain merkitystä. Kunhan vain toin ilmi tällaisenkin asian. PS. aika hyvä, jos tykkää pienistä pohjista...
|
|
|
Post by Puffy on Mar 27, 2005 20:49:59 GMT 2
Jep, olen kuullut noista huhuista samoin kuin että Liisa Ihmemaassa-tarinan kirjottaja piti nuorista tytöistä ja siksi tarinansa päähahmo on nuori söpö tyttö Liisa. Minusta nuo huhut voivat ihan hyvin olla totta, itseasiassa olen aika varma, että ne on. Mutta se ei tarkoita esim. ettenkö haluaisi kovasti nähdä Finding Neverlandiä.<br>
|
|
|
Post by Ilu on Mar 27, 2005 21:09:16 GMT 2
Pointti. Otin asian esille, koska uskon, ettei sitä ilmeisesti käsitelty elokuvassa. Itse ajattelin, että odottelen FN:n tulevan vuokralle ja katson sen sitten. Tässä mikään kiire...
|
|
|
Post by Puffy on Mar 28, 2005 10:27:26 GMT 2
Samalla tekosyyllä voisi väittää minun olevan kiinnostunut nuoremmista ihmisistä, kun kirjoitan niistä tarinoita.. Ja onhan minun parhaat kaverini minua nuorempia.. Niin mutta sinä olet itsekin nuori, nuo kirjottajat ovat vanhempia miehiä. Ei sitä ajatella samalla tavalla. Minunkin tarinoiden päähahmot ovat aina nuoria. Mutta en juurikaan jaksa välittää tuollaisista huhuista, oikeastaan ihan sama, sillä nuo kirjailijat ovat jo kuolleet ja heille pitäisi suoda rauha.
|
|