|
Post by JambaB on Oct 12, 2004 22:45:27 GMT 2
Tuli tällänen kysymys mieleen kun itse aattelin miksi nyt pyörin näillä sivuilla. Noh joskus puoltoista vuotta sitten olin vissiin kipee tai jotain kun mietiskelin että minkä videon katsoisin kun ei tullut mitään teeveestäkään niin käteeni osui vanha LK video ja laitoinpa sen sit pyöriin. Leffan jälkeen olin aivan pyörällä päästäni koska en mustanut sen oleva noin hyvä koska olin sen viimeksi kattonut joskus pentuna ja sen jälkeiset kaksi viikkoa katsoin LK suunillee joka päivä enkä suunnilleen ajatellutkaan muuta eli hullaannuin siihen täysin. Enää ei jaksa oikein usein LK:ta katsoa kun osaa elokuvan repliikit ulkoa Tuollanen oli minun tarinani
|
|
|
Post by JessKat on Oct 13, 2004 15:44:54 GMT 2
Musta tuli musiikin kautta fani. Silloin aikoinaan olin vielä suuri Aladdin-fani ja kun LK tuli teattereihin, vastustin ekaksi kovasti mielessäni sen näkemistä, peläten jotenkin että se ottaisi Aladdinin paikan enkä sitä halunnut. Kuitenkin mentiin sitten äidin kanssa katsomaan, koko filmin ajan yritin ajatella tyyliin: "Ei tuokaan nyt niin hauska vitsi ollut, ei tää kohtaus nyt niin ihmeellinen ole..." (tiedän, olin outo ) Filmin nähtyäni olin tavallaan helpottunut, tykkäsin vieläkin Aladdinista enemmän ja niin jatkui pitkään. Sitten äiti osti jossain vaiheessa LK:n soundtrackin. En tiedä ostiko enemmän mulle vai itselleen, koska mä en sitä aluksi suostunut kuuntelemaan. Sitten kerran olin kotona yksin ja mulla oli oikein tylsää ja ajattelin, että no kuunnellaan nyt vaikka sitten tämä nauha. Huomasin päivä päivältä ajattelevani samaa yhä useammin ja aloin huomata, että eihän näissä lauluissa oikeastaan mitään vikaa ole......Aloin laulujen myötä muistaa yhä enemmän filmin tapahtumista ja pian osasin jo laulut ulkoa. Siinä vaiheessa olinkin ykskaks muuttunut LK-faniksi ja odotin jo kuumeisesti filmin ilmestymistä videolle. Eli ironista kyllä, alkuperäinen pelkoni siitä, että LK syrjäyttäisi Aladdinin kävikin toteen.
|
|
|
Post by katikat on Oct 13, 2004 16:05:24 GMT 2
mun juttu on pikkasen samanlainen ko jesskatin, paitsi etten pelännyt sen vievän mitään paikkaa missään tai miltään. Muistan kersana LK:n ilmestyessä teattereihin, ajatellessani itseäni jo liian vanhaksi noiihin disneyn piirettyihin, ihan hullu idea multa sitten kuitenkin mentiin yhdessä perheen kanssa katsomaan se sinä jouluna ko se ilmestyi, olin hirveän liikuttunut ko se leffa loppui, mutta en vieläkään oikein kokenut itseäni faniksi, paitisi muutaman viikon jälkeen aloin jostakin syystä himoita kaikkea LK krääsää mitä kaupasta löytyi ja sit sitä mukaa hurahdin siihen täysin, heh heh. Mutta myönnän, että kaikkien ensinmäiseksi olin ihan kympillä Simban pauloissa ennen kuin huomasin Timonin viehättävyyden, T&P sarjan ilmestyessä retkahdin täysin Timon virran vietäväksi, enkä lopettanut, paitsi yäasteen ajanpidin pikkuisen alempaa profiilia Timon hulluudestani mutta löysin hulluuteni uudelleen tuossa kaksi tai kolme vuotta sitten
|
|
|
Post by Ilu on Oct 13, 2004 16:12:03 GMT 2
Vähän samolla linjoilla ollaan kuin Talfasi foorumille saapumisen kanssa. Vastauksen kuuluisi olla en muista, mutta mietitäänpäs hetkonen. Itse asiassa siitä ei ole kauaakaan, kun näin LK:n ekaa kertaa. Kaverilta lainattu video tuli katsottua aika monesti. Aikaa kului, eikä elokuva edes tuntunut kovinkaan kummoiselta. Ja sitten erään kerran saavuin tänne. Siinä vaiheessa tajusin, että LK olikin ollut suosikkileffani monta monituista vuotta, vaikken sitä ollut itse tajunnut. Ja tykkääminen kehittyi fanittamiseksi. Että tämmöinen tarina tällä kertaa.
|
|
|
Post by Mohatu on Oct 13, 2004 18:59:27 GMT 2
No tässä minun stoorini... ...Joka alkaa joulukuusta 1994, kun kaverini pyysi minua elokuviin katsomaan tänään elokuviin (suomen ensi-iltaan) tullutta Leijonakuningasta. Kaverin äiti oli voittanut liput työpaikkansa arpajaisista. Itse elokuvasta en kyllä paljoa muista (olin jotain päälle 5). Muistan kuitenkin Mufasan haamun, se varmaan painui mieleeni kun se oli sillä elokuvateatterin ruudulla suuri, ja pelottavan näköinen. Lisäksi muistan sen että hukkasin piponi elokuvateatteriin . Sitten kun VHS tuli kauppoihin niin kyllä se aika pian ostettiin, ja kyllä sitä tuli aika usein katsottua, vaikka katselinkin useammin Aladdineja, ne olivat silloin suosikkejani yhtälailla kuin Leijonkuningaskin, ovat muuten ihan ok vielläkin, mutta kyllä Leijonakungas on nyt ajanut Aladdinien ohitse. Leijona kuningas kakkosen ostin pari kuukautta takaperin ja kolmosta en ole nähnyt vieläkään (aikeena hankkia pian) Olen pitänyt leijonakuninkaasta alusta alkaen. Onneksi löysin nämä sivut netistä että voi jutella edes muutamien henkilöiden kanssa Leijonakuninkaasta. Eli tämmöinen stoori oli tämä.
|
|
|
Post by JambaB on Oct 13, 2004 20:15:59 GMT 2
Ah kyllä on mukava lueskella näit tarinoita kittos näistä jo kirjoitetuista ja toivottavasti näitä viel lisää tulloo
|
|
|
Post by Ruska on Oct 14, 2004 15:31:31 GMT 2
En oikeastaan voisi kutsua itseäni Leijonakuningas- faniksi. En itse asiassa muista, milloin näin elokuvan ensimmäistä kertaa. Joskus ala-asteella se tuli kuitenkin katsottua (ensimmäisiä kertoja, mitä muistan, mutta en kuitenkaan usko sen olevan ensimmäinen katsomiskerta), yhdessä luokan kanssa. Sittemmin muistan lainanneeni VHS:n kavereilta, en siis koskaan ole omistanut alkuperäistä VHS:ää. Simba's Priden näin heti sen ilmestyttyä, videon omisti taas kaveri. Muistan pitäneeni erityisesti Kehtolaulusta. Ja sitten se Leijonakuninkaan juhlajulkaisu ihmestyi. Näin siitä niin monta mainosta, että lopulta oli aivan pakko ostaa se. Jo ennen juhlajulkaisua olin jo yritellyt virittää jonkinnäköistä nettisivua Leijonakuninkaalle, mutta en ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen, joten se sai jäädä. (Joulukuun ensimmäinen päivähän oli se, jolloin Pride Rock astui nettiin.) En itse asiassa ollut muistanut, miten hieno elokuva se Leijonakuningas olikaan. Yksi asia johti toiseen, ja pian huomasin kirjoittelevani Lea Halalelassa (TLK-foorumi). Sitten piti hiukan myöhemmin ostaa myös Leijonakuningas kolmonen. Kakkosen sain lahjaksi eräältä ystävältäni. Niitä tässä sitten onkin tultu katseltua ahkerasti. Ei, en ole fani.
|
|
|
Post by katikat on Oct 15, 2004 10:59:13 GMT 2
Ei, en ole fani. what!? luuli siun olevan fani ko tän jumalaisen sivuston perustit.
|
|
|
Post by JambaB on Oct 15, 2004 11:25:52 GMT 2
Ei, en ole fani. Et ole fani! no mikä sai sinut sitten perustamaan tällaisen sivun?
|
|
|
Post by Ruska on Oct 15, 2004 14:23:41 GMT 2
what!? luuli siun olevan fani ko tän jumalaisen sivuston perustit. Et ole fani! no mikä sai sinut sitten perustamaan tällaisen sivun? Ah, pidän toki elokuvasta, en vain voi nähdä itseäni sen faniksi. Tai jotenkin koko fanitusjuttu ei sovi mulle, se on jotenkin väärä sana. Minulla ei ole pakkomiellettä ostaa jokaista elokuvan oheiskrääsätuotetta, joka tulee vastaan. (En väitä, että jokainen fani tekisi niin, sanasta vain tulee lähinnä mieleen tämä.) Mutta tykkään LK-elokuvista, kovasti.
|
|
|
Post by Puffy on Oct 15, 2004 20:53:33 GMT 2
Oho Ruska mä luulin et sä oot maailman suurin Leijonakunkku-fani No ittelläni vähä samaa ku Ilu, mut ei ehkä iha... ootas ku mietin... En muista mitä sillon aattelin leffasta, muistan vaan että jo sillon tykkäsin Nalasta Jep jep Nala rokkaa ja rollaa Ja tuota... sitte vaan vuodet kulu ja sanoin aina vaan, että "joo Leijonakuningas on ihan hyvä leffa" ja sitte joku päivä tajusin et ketä mä oikeen huijaan tässä. Sitte tulin tänne ja fanius senkun vaan kasvo. Tajusin et oon kaikki nää vuodet mielessä fanittanu, vaikken sitä koskaan kellekkään oo sanonu. weird, huh?
|
|
lizzie
Cub
Simba is the best!
Posts: 20
|
Post by lizzie on Oct 15, 2004 22:15:25 GMT 2
En muista milloin musta tuli fani. Varmaankin viimeistään silloin kun sain sen Leijonakuningas videon nimipäivälahjaksi. Tykästyin kovasti elokuvaan ja lopulta kaikki muut disney elokuvat joista ennen leijonakuningasta tykkäsin sai jäädä. Oli kyllä useita vuosia jolloinka en kattonut leijonakuningasta mutta sitten se taas heräs eloon se fanius.
|
|
|
Post by Tintti on Oct 16, 2004 12:07:43 GMT 2
Vuosia sitten Aku Ankka oli ainoa lähteeni Disney-kuulumisiin. Vuonna 1994 AA:ssa julkaistiin paljon ennen LK:n Suomen julkaisua pari artikkelia liittyen Leijonakunkkuun. Ihan ekassa artikkelissa mieleeni painui hieno, mysteerisen tuntuinen silhuettikuva Simbasta, joka jotenkin herätti intoa odottaa elokuvan Suomen julkaisua. Eli odottelin leffaa kiinnostuksella jo rutkasti ennen sen julkaisua, mutta en vielä tiennyt kuinka suuri juttu siitä oikein tulisi minulle. Sitten joulun aikoihin sain huoltoasemalta LK-joulukalenterin, joita jaettiin lapsille. Sekin piti kytevää innostusta yllä hienoilla kuvillaan, ja kalenterin innostamana piirsin ekan LK-fan artini. (Surullista kuvassa on se, että Mufasa, Timon ja Pumba on piirretty mallia katsomalla... ) Joululahjaksi sain LK-sarjakuvaversion. En muista olleeni mitenkään erityisen innostunut siitä, vaikka pidin siitä, mutta epäilisin että tässä vaiheessa olin jo LK-fani vaikken ollut leffaa nähnyt vielä.<br> Sitten lopulta vuoden 1995 puolella leffa tuli paikalliseen pikkuiseen leffateatteriin ja näin sen. Kumma kyllä, ei ole mitään muistikuvia tuntemuksista leffaa katsoessa. Mutta pidin siitä luonnollisesti, ja syntyi rakkaussuhde LK-maailmaan. Kun leffa tuli videolle, Nika osti sen pian mutta minä en. Katsoin ensin leffaa hullun tavalla hänen kanssaan, ja kun sain oman videoni, jatkoin hullun tavalla katsomista. Epäilisin, että johonkin aikaan katsoin leffan melkein joka päivä, mutta myöhemmin välit ovat harventuneet ja roimasti. Ruska: Muistan joitain postauksia täällä ja Lea Halalelassa joista on tullut selväksi ettet pidä itseäsi fanina, joten kirjoituksesi ei tullut yllätyksenä. Minusta on aika kunnioitettavaa, että uskallat sanoa ettet tunne itseäsi faniksi; itse yritin joitain vuosia sitten todistaa itselleni ja muille että olen TPS:n fani (jääkiekossa), mutta sitten innostus lajin seuraamiseen meni ohi. On parempi ettei yritä esittää mitä ei ole. Sama ilmiö käsittääkseni tapahtuu musiikin maailmassa; bändien fanit kyseenalaistavat, onko joku oikea hevimusiikkifani vai joku tyhmä teini joka vaan roikkuu hetken mukana kun se on coolia. (...vaikkakin itse sanoisin että olet LK-fani, sillä ei LK-krääsän määrä ratkaise vaan se miten paljon tykkää leffasta. Ja kun sinä kerran olet tehnyt sekä ekat LK-nettisivut että myös foorumin [erityisen hieno kulttuuriteko], niin mielestäni sinä olet fani. Tai ainakin suomalaisten vastine Brian Tiemannista )
|
|
|
Post by Puffy on Oct 16, 2004 15:38:33 GMT 2
Jep jep Ruska on meitin Brian Tieman!
|
|
|
Post by Ruska on Oct 16, 2004 18:04:14 GMT 2
Tai ainakin suomalaisten vastine Brian Tiemannista Jep jep Ruska on meitin Brian Tieman! Höpö höpö.
|
|