|
Post by JambaB on Oct 2, 2005 19:01:45 GMT 2
Tällaista haluaisin udella teiltä että miten olette faniutenne kanssa eläneet että oletteko pitäneet asia tyystin salassa vai oletteko kertonee kavereillenne kuinka paljon pidätte LK:sta.
Minä peittelin montavuotta faniuttani mutta lopulta uskaltauduin kertomaan ensin parhaalle kaverilleni ja sen jälkeen sain rohkeutta kertoa myös muille kavereilleni
|
|
|
Post by Mohatu on Oct 2, 2005 19:07:07 GMT 2
En ole kertonut. Enkä varmaan aio kertoakkaan. Ainoa joka tietää faniudestani on pikkuveljeni.
|
|
|
Post by Tintti on Oct 3, 2005 12:11:50 GMT 2
Nika tietää, muille en kerro. Tai no, joskus olen muillekin ohimennen maininnut tykkääväni leffasta, mutten ole sitä paljastanut kuinka pahasti tarkalleen olen koukussa LK-elokuvaan. Perhe myös on tietoinen LK-faniudestani.
Mutta en siis ota yleensä mitään piirrettyjä ollenkaan puheenaiheeksi muiden kanssa kuin Nikan.
|
|
Tigerty
Heir to the Throne
Suuri korpi kotinani.
Posts: 219
|
Post by Tigerty on Oct 3, 2005 14:11:21 GMT 2
Olen kertonut. Ja osa kavereista alkaa varmaan pikku hiljaa kyllästymään kun siitä jaksan jatkuvasti puhua. Mutta suhtautuvat ihan neutraalisti, onhan LK niin loistava elokuva niidenkin mielestä. Ja muistakin piirretyistä puhun parin kaverini kanssa silloin tällöin, mutta osa on ihan EVVK. Että vähän riippuu myös henkilöstä kenelle kerron.
|
|
Nika
Heir to the Throne
H?rifr?n tv?ttas..!
Posts: 179
|
Post by Nika on Oct 3, 2005 16:57:31 GMT 2
Kyllä, olen kertonut niille vähäisille kamuille mitä löytyy. Ja itseasiassa koko suku taitaa tietää, mutta ei se haittaa. Joskus tulee joitain hyväntahtoisia piikittelyjä, mutta enimmäkseen he haluavat nähdä esim. fanitaidettani ja kehuvat kovasti kertoen itsekin tykkäävänsä leffasta -myös aikuiset.
|
|
|
Post by Ilu on Oct 4, 2005 7:43:26 GMT 2
Itse olen kylvänyt puheenaihetta LK-faniudesta vähän joka puolelle. Yleensä lähinnä mainitsen, että "LK on kaikkien aikojen paras leffa"-tyyliin, mutta en puhu siitä sen enempää. Mutta siis kaverit tietävät, vaikkemme puhu asiasta.
|
|
|
Post by JessKat on Oct 8, 2005 17:15:13 GMT 2
Kyllä lähestulkoon kaikki tutut tietää. Sitä on vähän vaikea piilottaa ainakaan jos ne tulee kotona käymään, kun kaikki paikat pursuaa LK-tavaraa.
|
|
|
Post by katikat on Oct 10, 2005 15:27:19 GMT 2
Nika tietää, muille en kerro. Me tiietään, hehe, no täähän on täällä yleistä, heh, mutta vaikutti vähän hassulta *köh* Omalta osaltani: Perhe tietää pari entistä (kus*pää) kavereistani tietää tai siis tiesi hyvät kamut tietää koulututut ei tiiä, tai en oikeestaan kovin plajoa ole jutustellut, mutta tietävät ainbakin että olen Disney fani (piti tehdä paperi, johon listata tietoja itsestään) ;D
|
|
|
Post by Puffy on Oct 11, 2005 13:10:28 GMT 2
Tietävät juu. Perhe ja kaverit eivät ole voineet välttyä asialta. Mutta ei Leijonakuningas ole kylläkään lempielokuvani, sillä pidän niin monesta elokuvasta, etten osaa laittaa niitä järjestykseen. Toisinaan pidän joistain elokuvista paljon enemmän kuin LK:sta ja moni piirretty on yhtä lailla rakas minulle kuin LK. Ja olen yleisesti ottaen elokuvafriikki, joten LK ei sinällään ole mitenkään erityisessä asemassa.
|
|
|
Post by Shenzi88 on Oct 12, 2005 17:41:37 GMT 2
Itseasiassa taitaa olla niin että vain Ilu tietää LK- faniudestani. Muielle en ole vielä kertonut ja saa nähdä keronko olenkaan. He saavat kai kuitenkin tietää sen jossain vaiheessa tai sitten eivät. *kohauttaa hartioitaan*
|
|
|
Post by Ruska on Oct 13, 2005 17:27:42 GMT 2
Jotkut tietää että tykkään ja pidän sivuja aiheelle, jotkut ei. Pyhäsalmi-cityn ihmiset ehkä enemmänkin, ja täältä Lahdesta sitten muutamat, pääosin teatteriporukasta. Muutenkin olen paremmin tutustunut teatteriporukkaan kuin kouluihmisiin. Eli laitan kyselyyn...öööö..."En mutta kerron vielä jonakin päivänä", ei oikeestaan oikein mikään noista vaihtoehdoista ole semmoinen täysin oikea mulle, mutta tuo todennäköisesti lähinnä totuutta.
|
|
|
Post by SimbaTheMighty on Nov 2, 2005 13:42:24 GMT 2
hehe, kai sen tietää oikeastaan kaikki jotka tuntee vähänkään pintaa syvemältä. sen jälkeen kun käy huoneessani on tyystin mahdotonta edes kyseen alaistaa koko asiaa. Itse en ole koskaan asiaa hävennyt enkä peitellyt, ei perjaatteessa voi vähempää kinnostaa mitä muut asiasta ajattelevat koska joutuvat totuuden kanssa kuitenkin elämään koska minähän en miksikään muutu
|
|
Mizuka
Cub
Mizuka=Spirit/Ghost in Swahili, so,,,fear me!
Posts: 1
|
Post by Mizuka on May 25, 2006 15:37:25 GMT 2
Kyl mun faniuden tietää kaikki,,,riittää kun vaan näkee mun kaikki koulu vihot, täynnä leijonia!
|
|
yayako
Cub
It's good to be bad
Posts: 8
|
Post by yayako on May 29, 2006 18:28:28 GMT 2
Juu kyl tietää... meikä ei oo ikinä hävennyt myöntää katsovansa piirrettyjä.
|
|
|
Post by kira on May 29, 2006 20:05:01 GMT 2
Kyllä tietävät, tai ainaskin oletan niiden tietävän, vaikken koskaan ole sitä oikeastaan kertonutkaan. Faniuteni pitäisi kyllä näkyä kaikesta LK-krääsästä
|
|