|
Post by Nafisa on Apr 15, 2013 20:04:03 GMT 2
Talfasi, tuo kuulostaa mahtavalta. Pitäisi itsekin pitää tuollainen kavereiden kesken. Löysin eilen vuoden kuuntelutauolla olleen rockabillybändin uudestaan. Fanitin yhtyettä aiemmin kaksi vuotta, mutta Leijonakuninkaan tullessa kuvioihin jäi tuonkin mahtavan bändin kuuntelu. Kyseessä on tietenkin the Baseballs, jota kukaan kunnolla tuntemani ihminen ei fanita. Biisit ovat kuitenkin mielestäni tosi energisiä ja saavat hyvälle tuulelle. Kannattaa ehdottomasti kuunnella!
|
|
Sarafina
Heir to the Throne
We came, we saw, we conquered.
Posts: 180
|
Post by Sarafina on Apr 16, 2013 15:56:20 GMT 2
^Ahaa, The Baseballshan on hyvä, ja rockabilly yleensäkin aivan mahtavaa musiikkia. Vaikka itse kuuntelenkin yleensä hevimpää kamaa, niin esimerkiksi Lilossa ja Stitchissä on mahtavaa, kun siinä on Elviksen biisejä. Tänään on asuntomme esittely, joten siksi aikaa menen kirjastoon etsimään jotakin hauskaa ja varmaan vähän katselemaan että mitäs kaupungista tänään löytyy. Kyllä, ramppaan keskustassa aika ahkerasti, jotain viikoittain.
|
|
|
Post by Nafisa on Apr 19, 2013 19:54:49 GMT 2
The Baseballshan on hyvä, ja rockabilly yleensäkin aivan mahtavaa musiikkia. Tiedoksesi, että olet ainut kaverini joka ajattelee noin! Kiva saada positiivistakin kommenttia bändistä. :>
|
|
panda
Pride Member
Posts: 80
|
Post by panda on Apr 21, 2013 1:21:25 GMT 2
Tänään on ollut ihan kiva päivä. Tapasin kavereita, söin hyvää ruokaa ja vähän herkkuja, tein melko pitkän kävelylenkin ulkoiluttaessani tutun koiraa... Aurinkokin näyttäytyi tänään ja lumetkin on sulaneet meidän pihalta jo ihan hyvin. Kevät tulee sittenkin... Vähän off-topicia vielä... Katsoin tänään Lilo ja Stitch-leffaa ja huomasin hassun jutun. Kattokaapas mitä Nanilla on seinällään. Mäkin haluan Mulan julisteen Muoks. Taisi leffassa vilahtaa myös "Mulan Wok" niminen paikka.
|
|
Nadra
Heir to the Throne
Posts: 131
|
Post by Nadra on Apr 24, 2013 22:16:32 GMT 2
Kattokaapas mitä Nanilla on seinällään. Oho, aika tarkat silmät sulla. Olen onnellinen tänään siitä, että sain tehtyä yhden kouluhomman, joka oli odottanut tehdyksi tulemista vaatimattomat puoli vuotta. Vähän hävetti, mutta ei voi mitään... Lisäksi olen iloinen siitä, että kesä näyttää sittenkin tekevän tuloaan... Olen nähnyt jo kärpäsiä, perhosia ja monia muuttolintuja. Ja kesälomakin alkaa muutaman viikon päästä.
|
|
Sarafina
Heir to the Throne
We came, we saw, we conquered.
Posts: 180
|
Post by Sarafina on Apr 26, 2013 19:48:33 GMT 2
Tänään olen onnellinen ihan siksi koska perjantai, pizza, jäätelö ja yksin kotona oleminen. Nauratti myös se, että yksin ollessani minulla on tapana kuunnella levyjä täysillä olohuoneen kaiuttimista, ja siinä radiossa on kolme cd:n paikkaa, joista yhteen laitoin levyn. Meillä kuunnellaan kuitenkin siitä levyjä harvoin ja mankassa oli vanha lastenlaulu-cd. Siinä pitää siis valita cd 1, 2 tai 3 ja sen unohdin tehdä. Hätkähdin vähän, kun täällä alkoi kovalla volyymillä soida lastenlauluja instead Mötley Crüe.
|
|
|
Post by Talfasi on May 4, 2013 18:27:16 GMT 2
Jees, onpa kiva olla takaisin kotona ja muutenkin aikataulut vähän avoinaisempia jälleen kerran! Tuosta CD-soitin -jutusta tuli mieleen että eräänä aamuna vuosia sitten heräsin unen läpi siihen kun jostakin soi joku ärsyttävä humppa-biisi joka oli jäänyt jumiin sillä tavalla että CD-soitin toisti vain pätkää "Ja mä kuulen kuinka kellot soivat ding dong.." uudestaan ja uudestaan. Vanhemmat olivat isännöineet jotain naapurusto-kutsuja, joten siinä tokkurassa kuljin sitten sammuttamaan sen soittimen ja pieni ajatuskupla pään yläpuolella oli "Aikuiset... PAH!" .. en ikinä edes kuvitellut että CD-soittimen voi saada jumiin, mutta he siinä näemmä tuolla rasittavalla tavalla onnistuivat. Niin siis, tänään on kivaa koska on /aikaa/! Jahuu..! Aamupäivällä meni 3 tuntia tehden eräitä persoonallisuus- ja kykytestejä (yäh!) mutta nyt on iisiä. Lisäksi kaapista löytyy vielä simaa mikä on mielestäni melkoista elämän nektaria. Ja pullaa.. ja.. no, kaikenlaista makeaa. Vappukin oli ehkä hienoin toistaiseksi. Toivottavasti te kaikki muutkin ovatte voineet hienosti ja kaikki on muutenkin siistiä sekä aurinkoista! .. ja lopuksi vielä tipuin taas Nadran uudelle avatarille. Haha! Kiitoksia vain.
|
|
panda
Pride Member
Posts: 80
|
Post by panda on May 19, 2013 17:27:59 GMT 2
Kaveri jäi yöksi, oli hauskaa. Katsoimme huvikseen Euroviisut (meinasin tosin nukahtaa jo puolessa välissä) ja bongasin sieltä kaksi Leijonakuninkaaseen viittavaa juttua, hehe.
Tänään menimme samaisen kaverin kanssa tunniksi pelaamaan sulkapalloa. Olin ihan surkea, koska viime kerrasta on jo vierähtänyt aikaa, mutta hauskaahan meillä oli kun ei otettu tekemiämme virheitä tai pelin sääntöjä turhan vakavasti.
Ja kyllähän tuo aurinko ja lämmin ilmakin nostaa mielialaa.
|
|
Nadra
Heir to the Throne
Posts: 131
|
Post by Nadra on May 21, 2013 15:26:54 GMT 2
Katsoimme huvikseen Euroviisut (meinasin tosin nukahtaa jo puolessa välissä) ja bongasin sieltä kaksi Leijonakuninkaaseen viittavaa juttua, hehe. Hmm, minä huomasin vain yhden, enkä sitäkään ymmärtänyt. Tänään olen onnellinen siitä, että kesälomani alkoi. Ja mikä parasta, se kestää pitempään kuin luulin. Sääkin on tänään hieno, ja ulkona alkaa pikkuhiljaa ruveta näyttämään siltä kuin pitääkin.
|
|
panda
Pride Member
Posts: 80
|
Post by panda on May 21, 2013 16:26:40 GMT 2
Katsoimme huvikseen Euroviisut (meinasin tosin nukahtaa jo puolessa välissä) ja bongasin sieltä kaksi Leijonakuninkaaseen viittavaa juttua, hehe. Hmm, minä huomasin vain yhden, enkä sitäkään ymmärtänyt. Oikeasti siellä oli tietääkseni vain yksi viittaus, jota en itsekkään tajunnut ollenkaan. Pisti silti hymyilyttämään. Toisen viittauksen keksin melkein kokonaan omasta päästäni, mutta eikös lause "We are one" tuokkin mieleen erään kappaleen LK 2:sta...? Kaveri hermostui kun aloin hoilottamaan kyseistä laulua ja heitti minua sohvatyynyllä päähän. Jippii. Minulla ei ole tänään mikään erityisen mukava päivä, mutta pakko se on kai mainita jotakin positiivista kun tähän topicciin tulin kirjoittamaan... tänään on kiva ilma ja kesäloma lähestyy kovaa vauhtia (olen kateellinen kun joillain se on ilmeisesti jo alkanut).
|
|
Nadra
Heir to the Throne
Posts: 131
|
Post by Nadra on May 21, 2013 16:58:55 GMT 2
Hmm, minä huomasin vain yhden, enkä sitäkään ymmärtänyt. Oikeasti siellä oli tietääkseni vain yksi viittaus, jota en itsekkään tajunnut ollenkaan. Pisti silti hymyilyttämään. Toisen viittauksen keksin melkein kokonaan omasta päästäni, mutta eikös lause "We are one" tuokkin mieleen erään kappaleen LK 2:sta...? Aaaa, aivan! Kummallista, miten en osannut tuota yhdistää Leijonakuninkaaseen. Ja se juttu Simbasta, Timonista ja Pumbasta meni kyllä ihan ohi (niin kuin aika moni muukin asia).
|
|
|
Post by Nafisa on May 22, 2013 20:41:28 GMT 2
Kaveri jäi yöksi, oli hauskaa. Katsoimme huvikseen Euroviisut (meinasin tosin nukahtaa jo puolessa välissä) ja bongasin sieltä kaksi Leijonakuninkaaseen viittavaa juttua, hehe. Tänään menimme samaisen kaverin kanssa tunniksi pelaamaan sulkapalloa. Olin ihan surkea, koska viime kerrasta on jo vierähtänyt aikaa, mutta hauskaahan meillä oli kun ei otettu tekemiämme virheitä tai pelin sääntöjä turhan vakavasti. Ja kyllähän tuo aurinko ja lämmin ilmakin nostaa mielialaa. Mitämitä?!? Mitkä kaksi juttua? Olisi sittenkin pitänyt katsoa Euroviisut.
|
|
|
Post by Nafisa on May 22, 2013 20:44:58 GMT 2
Olen Star Wars -fiiliksissä ja iloinen siitä. Tosin tänään sain nähdä senkin päivän, jolloin itkin Jedin Paluun lopussa (voi elämän kevät, eikö sitä voi enää yhtäkään elokuvaa katsoa itkemättä? :--D). Ja siis joo, katsoin Tähtien Sotaa maanantaina ja tänään. Aivan loistavia leffoja.
|
|
|
Post by Talfasi on May 23, 2013 16:16:16 GMT 2
Hei, hienoa! Onnittelut kaikille joilla kesäloma alkaa olla tai jo onkin käsillä! Oikeastaan omassa tapauksessanikin se on nyt päällä, tosin se voi nopeasti vaihtua työksi mitä hassu kyllä en haluaisi tapahtuvan nyt ihan välittömästi. Laiskottelukin on näes kivaa, super-kivaa ja olen siinä ihan kohtalaisen hyvä. *ylpeä ilme* Tämä on ollut muutoinkin tyhjä päivä joten olen hyvin iloinen. Lisäksi äkkirikastuin kun muuntauduin kassi-kaapoksi, kaikkien muovisäkkien sankariksi ja kannoin kaapista löytämäni pullot ja tönikät kauppaan. Woo!
|
|
Nadra
Heir to the Throne
Posts: 131
|
Post by Nadra on May 23, 2013 22:25:12 GMT 2
Katsoin juuri kaikki kolme LK-elokuvaa putkeen. Siitä olikin jo aikaa, kun olin viimeksi ne katsonut. Oli kivaa, varsinkin kun ei tarvinnut jakaa popcorneja kenenkään kanssa.
|
|