|
Post by katikat on Feb 24, 2005 23:37:48 GMT 2
Tavallaan, ja koska väritys oli pielessä, suurimmalta osalta hahmoista ja tuntuu nyt itsestä että leffa oli osaksi niin sanotusti "väkisin väännetty", että ei kai tässä muuta voisi oikein sanoa kuin että oli hyvä leffa, jos olisivat olleet tarkempia ja "uskollisempia" LK:ta kohtaan ja jos juonessa ei olisi ollut niin sanottuja "rakoja" Timon LK:ssa Timon SP:ssa ja Timon LK3:sessa hmm...ehkei tuo nyt kuulu tähän theardiin, mutta vertailin itse sattumalta päivällä noita Timonin eleitä ja väritystä, siis hahmoa yleensäkin noissa kaikissa LK leffoissa ja muutenkin, timon oli paras LK:ssa, SP:ssa mangusti oli tökerö....ta ei kokonaan, kyllä niitä parhaita kohtauksiakin oli, kuten esimerkiksi kohtaus joss pumba hyppää lampeen kiaraa pelastamaan ja timon elehtii kalliolla ja yrittää keksi mitä kertoa simballe. Kolmannessa elokuvassa Timon oli väritykseltään ja muutenkin samaa luokkaa kuin LK:ssa, mutta ehkä siinäkin hamo ei ehkä ollut ihan niin hyvä: posket olivat likimiten aika pulleat joissakin kohtaa, samoin Timon näytti liiankin laihalta...... lopetan tän jaaritteluni tähän ja palaan asiaan jossakin toisessa therdissa EDITTI: ja huomaatteko, missäköhän kuvassa (ylhäällä) Timonin väritys on oikea
|
|
|
Post by Tintti on Mar 1, 2005 13:00:15 GMT 2
Viime kerralla kun katselin SP:tä, keksein mikä minua oikein tarkkaan ottaen riepoo leffan Timon ja Pumba -kohtauksissa. Hoksasin viimeinkin musiikin vaikutuksen. Se musa oli liian ilmeistä, ja loi sellaisen hössöti-hössöti-vaikutelman tyyliin "nyt Timon ja Pumba on ruudulla ja nyt pidetään hauskaa!"
Veikkaan muuten että jos SP:n animaatiota olisi jotenkin päätynyt alkuperäiseen LK-leffaan, kukaan ei olisi huomannut eroa. En minä huomaa kamalan paljon eroa LK:n, SP:n ja LK3:n Timoneissa, lukuunottamatta värityksen eroa. Minua muuten ärsyttää niiden plotholejen lisäksi leffan väritys. Tai siis, joskus kun haluan piirtää leffan hahmoja, niin eläimen täsmällisen turkin värin poimiminen on vaikeaa, kun vähän kaikissa kohtauksissa niitä värejä sotkee varjostukset ja valaistukset.
|
|
|
Post by Ilu on Mar 2, 2005 10:01:57 GMT 2
Hyvää tiivistystä. Itse en ole ko. elokuvaa nähnyt pitkään aikaan (saattaisiko johtua laiskuudestani, en tiedä). Mufasalta neuvojen kysyminen saattaa johtua siitä, että esi-isiä ei mainita missään elokuvassa ja tämä voisi kieltämättä johtaa katsojan harhaan.
|
|
Tigerty
Heir to the Throne
Suuri korpi kotinani.
Posts: 219
|
Post by Tigerty on Mar 4, 2005 20:36:31 GMT 2
Minua ainakin jäi häiritsemään se seikka että pentu olikin tyttö! Kun kuulin jatko-osasta olin miettinyt pääni puhki sopivia nimiä POIKA pennulle,mutta sitten kun SP ilmestyi huomasin että miettimiseni olikin ollut aivan turhaa. Ja muutenkin nähtyäni elokuvan en ollut oikein innostunut koko pätkästä sen kuva-, väri- ja animaatiolaadun sekä "ihmismäistämisen" takia. Erityisesti kohta missä Kovun ja Kiaran kuonot osuvat toisiinsa kuin ihmisten suudellessa oli suorastaan raivostuttavaa katseltavaa. Enemmän pidin LK:n nuolaisusta. Ja Rafikilla oli eri ääni kuin ensimmäisessä, toki tuolla äänellä on helpompi laulaa, mutta siitä huolimatta. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin parempi kuin kakkososat yleensä. Mutta koska kyse on Leijonakuninkaasta, on myös kaakososan oltava jonkunlaista tasoa ja siitä pidettävä mitä tarjotaan.
|
|
Memkra
Cub
Yup! It's me
Posts: 19
|
Post by Memkra on Mar 7, 2005 13:11:36 GMT 2
Ei en pidä paljoakaan Leijonakuningas kakkosesta koska ennen kuin ostin sen. Ajattelin, että siinä olisi kaunis piirrosjälki kuten Leijonakuninkaan ensimmäisessä osassa. Simbakin vaikutti ylihuolehtivaiselta Kiaraa kohtaan. Musiikeista kyllä pidin ja pidän vieläkin lukuun ottamatta Upendia.
|
|
|
Post by katikat on Mar 7, 2005 21:13:18 GMT 2
Katsoinpa juuri äsken kyseisen elokuvan.. Ja nyt seuraa hurja lista asioista, jotka mietityttivät lehvan aikana.. ~ Alkukohtauksessa eläimet kulkevat jonoissa; LKn alku oli paljon vaikuttavampi eläinten tullessa jokainen vähän mistä sattuu sekaisessa järjestyksessä.<br>~ Nalan ylilempeys. Hänessä ei ole ollenkaan sitä entistä seikkailuhenkistä Nalaa, minkä LPssä näki. ~ Simban harja on mielestäni aika huonosti animoitu. ~ Vitanin vanhemmat. Hänellä näytti olevan siniset silmät, joten tuskin oli Scarin ja Ziran yhteinen pentu (Scarin silmät vihreät, Ziran punaruskeat tai jotain sinne päin).. Tietysti olen voinut nähdä väärinkin, sillä en asiaan ihan niin paljoa huomiota kiinnittänyt. ~ Rafiki pyytää apua Mufasalta; oliko Mufasa joku ylikunkku isoisiinsä verrattuna? Vai aletaanko Simban kuollessa neuvoa pyytämään häneltä ja sitä rataa? ~ Zazulla ja Timonilla joissain kohdissa häiritsee varjostuksen lähes täydellinen puuttuminen. Ei kovin vakavaa.. ~ Zazun hysteerisyys. Hänen hysteeristä käytöstään on käytetty liikaa, linnun silmät pyörivät koko ajan joka suuntaan ja puhe on koko ajan hirveää hössötystä. Kun taas LKssa hän oli hysteerinen vain gnu-kohtauksen ja elefantien hautausmaan aikana. ~ Simban painajainen on ihan kamala. Erityisesti häiritsi gnuiden väärään suuntaan juokseminen, vaikka kyseessä uni olikin. Tietysti se voi merkitä vaikka jotain syvällisempääkin, mutta en sitten tiedä.<br>~ Nukan päälle vierii ehkä pari tukkia, mutta lopulta hän kuitenkin on aika syvälläkin puiden seassa. ~ Ziran ikä. SPn lopussa Simban voisi sanoa olevan vähän niinkuin pappaiässä.. Entäpä Zira? Hän on Simbaa sukupolven verran vanhempi, jos kerran on Scarin rakas. Eli käytännössä hänen olisi pitänyt olla raihnainen mummo loppukohtauksen aikana, eikä täysissä voimissaan oleva naarasjellona. ~ Ilta/yökohtaukset Jylhäkalliolla ovat aika järkkyjä. Jellonat pomppivat paikasta toiseen kuvakulman vaihtuessa ulkolaisten vahtipaikalle ja Kovun unikaverikivi osaa ilmeisesti muuttua näkymättömäksi. ~ Lähes koko elokuvan ajan pöpistään Scarista niin kuin hän ei olisi ikinä ollut 'paha hallitsija', vaan ihan luonnollisista syistä tullut kunkuksi ja Simba murhannut hänet, vaikka hyenat sen loppukädessä tekivät. Siinä nyt oli jotakin, mitä ensimmäisenä mieleen tuli. Saatan olla väärässäkin tietyissä seikoissa.. HYVÄ! sinä listasit nämä, hienoa koska öh...näissä kohdiss justiinsa on niitä "piilotettuja virheitä"...eh...tai siis ne tuntuvat minusta "piilotetuilta virheiltä" kosk itseasiassa nuo virheet on kohtauksien välissä nii, ettei ne oikeastaan pääse katsojaa hämäämään, paitsi jos ollaan tarkkaavaisia....ehkä liiankin tarkkaavaisia Tuosta potsauksesta mieleen tuli lisätä, että kun Zira putoaa sinne rotkoon alla porisevaan veteen, minua ärsyttää kamalasti kohtaus, koska ensinnäkin: a) tukit alkavat kolista ja tehdä tietä tulvalle siinä kohtaa kun Nala huutaa Simballe varoituksen. b) tulva on jo laskeutunut kun (liian luonnottoman nopeasti) Zira yrittää huitaista Kiaraa kynsillään. c) Zira putoaa ja häviää samantien ja siinä sekunnin murto osalla tulva lakkaa ja rotko on kuin siellä ei mitään tulvaa olisi koskaan ollutkaan. yksi asia vielä hämäsi, koska tuo kyseinen rotko muistutti minua rotkosta, jonne Mufasa kuoli. Ei voinut olla sama rotko, mutta se näytti niin samalta. EDITTI: ja montakohan kirjoitusvirhettä minulle tuli...*laskee* liaan monta...enkä laikuudestani viitsi korjata kuin ykden koettakaa selvitä, heh ja toinen EDIT perään: Timali: Ei niinkään noista kuvista sillain erota (paitsi värityksestä) että Timon on todella erilailla animoitu SP.ssä kuin LK:ssä puhumattakaan LK3:sesta. Pitää verrata niitä kohtia, joissa mangustilla ei ole hampaita, ja joissa hän näyttää joltain liskolta Juu, nyt huomaankin, että SP:ssä alkoi hahmottua enemmän jo tämä T&P showyn meininki; tässä tulevat Mangusti Timon ja hänen pahkasikaystävänsä Pumba upouusissa seikkailuissaan.
|
|
Alfa
Pride Member
Kuvassa oma jellonan serkkuni Tiikeri. ;)
Posts: 68
|
Post by Alfa on Mar 8, 2005 11:15:34 GMT 2
Ostin sen silloin penskana ihan innoissani, mutta inhosin sitä alusta asti, koska se oli niin TYLSÄ ja TAVANOMAINEN. Tietekin tykkäsin siitä, tykkäsin kaikesta lk:hon liittyvästä automaattisesti, mutta... Hahmot on pilattu täysin, ja kuten aiemmin sanottiin, Timon ja Pumba ovat kuin yksi hahmo, koko animointiyritys on ihan paska (värit, hahmojen rajaus, yms) jne. Ja oletteko huomanneet tätä: Pieni merenneito I: Ariel haluaa maan pinnalle. Pieni merenneito II: Arielin tytär haluaa mereen. Leijonakuningas I: Simba haluaa hallitsijaksi. Leijonakuningas II: Simban tytär ei halua hallitsijaksi. Noita on enemmänkin, kerran mietin tuota. Muutenkin Disneyn jatko-osissa on samanlaiset juonikaaviot. Ja sitten se, että jatko-osissa tehdään aina yritelmiä saada niistä yhtä hyviä kuin ykkönen käyttämällä samanlaista juonta, mutta esim vastakkaisina (kuten edellisessä kohdassa näytin =P) ja hahmoihin ei tule lisää syvyyttä vaan ne ovat tylsiä, mahdollisimman yksinkertaisiksi muokattuja. Geg, en minä osaa selittää. ^^" Ne vain ovat niin ärsyttäviä.<br> Hyviäkin jatko-osia on; SHREK 2. Paljon parempi kuin ykkönen. Juoni täysin erilainen, homma ei perustu ja jää roikkumaan ykkösosan varaan. Nih.
|
|
|
Post by JessKat on Mar 8, 2005 22:33:46 GMT 2
Älä unohda näitä:<br> -Viidakkokirja 1 = Mowgli palaa ihmisten pariin -Viidakkokirja 2 = Mowgli palaa viidakkoon
-Peter Pan 1 = Kultasten lapset käyvät Mikä-Mikä-Maassa ja palaavat lopussa kotiin -Peter Pan 2 = Yllätys, yllätys, sama kuin yläpuolella ;P
Sivumennen sanoen, musta Shrek 1 on edelleen paljon parempi kuin kakkonen. Oli kakkosessakin hauskoja juttuja, mutta ei tuntunut yhtä tuoreelta kuin eka osa ilmestyessään.
|
|
|
Post by katikat on Mar 8, 2005 22:53:57 GMT 2
Tästä on puhuttu, mutta syystä tai toisesta en ole pannut omaa kommenttiani/mielipidettäni väliin, joten: eikö disney ole parempaan pystynyt, koska melkein sama aihepiiri ja ns. juoni toistuu melkeen jokasen leffan jatko osassa päin vastaisena tai sitten samana, se ei ole erityisesti ollut paljon erilaisempi yhtikäs missään disney elokuvassa. Mietitään nyt
kaunotar ja kulkuri - pepin seikkailut (ihan sama tarina kuin ekassa leffassa, vain pikkusen muunneltuja kohtia. Oli samanlainen tapaaminen, hyvän perheen kasvatti karkaa ja kohtaa kulkurin/kadulla elävän olennon, rakastuu ja mennään samaan paikkaa syömään ja näin....)
Arvelen, että Bambi kakkosessa toistuu varmaankin sama tarina kuin ensinmäisessä; Bambin lapsista tulee loppujen lopuksi metsän haltijoita....tai sitten ne eivät halua..)
Leijonakuninkaassa ajatus oli ihan hyvä, koska sinänsä olisi ehkä ollut hullua jos Kiara olisi "hinkunut" päästä ennen aikojaan päästä hallitsemaan, kuten Simba nuorena. Mutta eikö lopussa Kiara vaikuttanutkin oikealta kuningattarelta ikään.....eli siis viisauden piirteitä ja näitä hallitsijan piirteitä tms.
|
|
|
Post by JessKat on Mar 9, 2005 0:54:16 GMT 2
Itse asiassa Bambi 2 kertoo kuulemma ajasta, jonka Bambi vietti äitinsä kuoltua Suuren Prinssin kanssa metsässä.<br> Mua muuten aina jäi häiritsemään tuo, että Kiara sanoi ettei halua kuningattareksi, mutta asiaan ei sitten paneuduttu mitenkään syvällisemmin leffan edetessä. Sekä puhuessaan Simban kanssa että Timonin ja Pumban kanssa Kiara mainitsi asian, mutta itse juonen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
|
|
|
Post by katikat on Mar 19, 2005 4:51:35 GMT 2
Sano muta, oliko prinseksaksi tulo sittenkin Kiaran mieleen aikuisena kun ei virkottu kissaakaan koko asiasta. Tai sitten se kaikki kävi ilmi siinä kohdassa "taistelua" kun Kiara katsoo isäänsä silmiin ja sanoo: "Joku kerran sanoi, me olemme yhtä, en ymmärtänyt sitä silloin mutta ymmärrän nyt." (nostaa ensinmäisen idea ilmaan, joka päähän pälkähti).
|
|
Danielle
Cub
Ei, en ole ilke?, ainakaan tahallani...
Posts: 1
|
Post by Danielle on May 14, 2005 19:27:26 GMT 2
Miks kaikki pilkaa SP:tä?! Eihän sen hahmot ollu yhtä upeasti piirrettyjä ku ykköses mut anyway, se oli mun mieles parempi ku edeltäjänsä. Eka osa oli mielestäni liian surullinen ja siin oli vaa surua, iloa, vihaa ja rakkautta. SP:n juoni on parempi ja sen laulut on ihania. Tää on vaa mun mielipiteeni ja ymmärrän jos joku on erimieltä, emmehän me kaikki samanlaisia ole!
|
|
|
Post by katikat on May 14, 2005 23:09:41 GMT 2
Miks kaikki pilkaa SP:tä?! Eihän sen hahmot ollu yhtä upeasti piirrettyjä ku ykköses mut anyway, se oli mun mieles parempi ku edeltäjänsä. Eka osa oli mielestäni liian surullinen ja siin oli vaa surua, iloa, vihaa ja rakkautta. SP:n juoni on parempi ja sen laulut on ihania. Tää on vaa mun mielipiteeni ja ymmärrän jos joku on erimieltä, emmehän me kaikki samanlaisia ole! Juu, arvostan tuota, mutta tässä kaikessa on vain kysymys kaikista virheistä (näkyvistä ja ns "piilovirheistä") että ei leffasta, vaan Disneyn töppäilyistä
|
|
|
Post by Ilu on May 15, 2005 9:39:40 GMT 2
Kyllä täällä saa olla eri mieltä - ja joissain tilanteissa se on ihan suositeltavaa. Ihanaa löytää ihminen, joka pitää SP:tä parempana kuin alkuperäistä. Erillisenä elokuvana SP on ihan jees, mutta kun on sen ykkösen katsonut niin monta kertaa, ei yksinkertaisesti voi olla ajattelematta niitä pikkuvirheitä.
|
|
|
Post by Nafisa on Jul 17, 2012 19:52:40 GMT 2
Isken vuorostani tännekin... Varokaa, ihmiset! Eli siis, mielestäni Jylhäkallion Ylpeys on uskomattoman hyvä jatko-osa, tosin se ei voita edeltäjäänsä. Rakastan Simban ja Kiaran isä-tytär -suhdetta, etenkin sitä kuinka hyvä isä Simba on. Tämän takia minua muuten ärsytti Ice Age 4:n alku, se muistutti niin paljon Jylhäkallion Ylpeyttä. Eksyin aiheesta... Tietysti piirrosjälki on erilaista kuin Leijonakuninkaassa, mutta elokuvathan ovat eri piirtäjiltä, ja me kaikki varmasti tunnistamme rakastamamme hahmot. Kyllä minuakin ärsyttää vähän se, että Pumba on violetti, ja että Simba ei näytä yhtään Simbalta We Are Onen lopussa. Elokuva on ainakin minun mielestäni muuten hyvin piirretty ja animoitu, että ei minulla sen kummempaa valittamista. Ja vaikka Jylhäkallion Ylpeys muistuttaakin paljon ensimmäistä elokuvaa, on siinä sentään vähän erilainen juoni. Ei Kiaraa ainakaan kihlattu kellekään... Laulut taas ovat niin ihania, yhdyn Daniellen mielipiteeseen muutenkin täysin. Osaan ne kaikki suomeksi ja englanniksi ulkoa, eikä niihin kyllästy koskaan. Ja Upendi on niin hullu kohtaus, että nauran sille melkein aina. Toisin sanoen, rakastan Jylhäkallion Ylpeyttä, mutta vain suomeksi... Ihmettelen muuten tätä dissaamista. Eikös tämä olekaan Leijonakuningas-fanien foorumi, jossa kyseisiä leffoja voi ylistää? Vai onko foorumi tehty vain ensimmäiselle osalle?
|
|