Kuten lupasin, kerron nyt vähän tunnelmia tuosta musikaalista, kun se on nyt nähty!
Aluksi sanon että kokemus oli ihan huikea. Asut, musiikit, näyttelijät ja muut olivat niin viimesen päälle mietitty ja hienosti toteutettu, että ei voi muuta kuin ihailla. Kohtauksista oma lempparini oli Circle of Life, tuli ihan tippa linssiin.
Näyttelijöiden eläytymistä oli ilo katsella, oma suosikkini heistä oli Pumban näyttelijä. Jotenkin ihana oli seurata Pumban liikkeitä ja puhumista.
Myös kunniamaininnan saa nuoren Simban näyttelijä, en vaan tajua kuinka pienet lapsinäyttelijät voivat olla niin hyviä! Tykkäsin toki kaikista hulluna.
Kerron vähän siitä, miten musikaaliin päädyttiin:
Matkasin siis Lontooseen siskoni kanssa. Matkaa alettiin suunnitella kesän lopulla, kun äitini (ihan itse!!) ehdotti, että jos lähdettäisiin katsomaan tuota musikaalia, kun oli kuullut että tuttunsa oli käynyt myös tyttärensä kanssa Lontoossa. Olin tietysti ihan äimän käkenä
Kuitenkin asiat järkättiin niin, että päätettiin lähteä siskoni kanssa kahdestaan Lontooseen. Liput varattiin noin kuukautta aiemmin, ja hyvät paikat saatiin! Hintavat kyllä olivat, mutta sen arvoiset. Olimme alimmassa kerroksessa (miksi näitä nyt kutsutaankaan, olen liian laiska tarkistamaan
) ja keskimmäisimmässä lohkossa, ihan sen käytävän vieressä. Hauska, että sain seurata siltä käytävältä loikkivia eläimiä ihan vierestä.
Kun olimme paikan päällä Lontoossa, meinattiin myöhästyä koko näytöksestä! Metrossa nimittäin oli joku poikkeustapaus, että se ei pysähdykään Lyceum Theatreia lähimmällä pysäkillä. Juoksimme sitten pää kolmantena jalkana taksille ja ehdimme kuitenkin viittä vaille teatterille.
Lipuissa kun luki, että oikeat liput täytyy lunastaa teatterilta puolta tuntia aiemmin, ja olimme jo reilusti myöhässä.
Itse näytös oli aivan mahtava. Ihailin suuresti näyttelijöiden vaatteita ja asusteita. Huumoria riitti, ja sainkin makeat naurut monesti! Musiikkeja ja lauluja oli ihana kuulla livenä, varsinkin He Lives in You kuulosti todella hyvältä. Mufasalle kuvittelin matalampaa ääntä, mutta kuitenkin kyseinen ääni toimi hyvin, kun Muffe sentään lauloikin.
Lisäksi minua huoletti se, että miten ihmiset näyttelemässä eläimiä oikein toimisi. Näyttelijät olivat kuitenkin niin hyviä, että koko show ylitti odotukset moninkertaisesti!
Suosikkihahmoni vaihtui rajusti elokuvan lemppareihin verrattuna, musikaalista suosikkini oli Zazu! Zazun lentämistä ja hauskaa puhetapaa oli ilo katsella. Elokuvassa lempparini on siis Simba. Edin naamari oli muuten mielestäni aika ruma, muut olivat hienoja.
Tykkäsin siitä kuinka laulut oli sovitettu näytelmään, kaikki kuulostivat hyvältä. The Stampede-kohtaus oli hienosti toteutettu gnu-hyrrien avulla. Hauskaa oli se, että Zazu lauloikin Scarille Let it go-laulua, eikä It's a small world after allia, eikös joku tästä täällä maininnut?
Circle of Life-kohtauksen aikana oli huvittavaa se, että näyttelijät eivät meinanneet saada isoa norsuasua mahtumaan käytävälle.
Voihkivat sitten siinä ovella hetken, mutta pääsivät kuitenkin matkaan. Musikaalissa oli lyhyt väliaika Hakuna Matata-kohtauksen jälkeen, ja kävimmekin ostamassa ruokaa teatterin tiskiltä. Kun esitys oli loppu, kiirehdin ostamaan musikaalikamaa ennen muita. Mukaan tarttui sitten ihana jättipyyhe, muki ja T-paita.
Sekä tietysti säilytin lipun ja ilmaisen esitteen, joita sai ottaa metroasemalta.
Kokonaisuudessaan reissu oli aivan ihana, ja suosittelen musikaalia todellakin kaikille, jotka ovat Lontooseen päin menossa! Annan viisi tähteä.
P.S. Rafiki oli hullu.